Tekosyyt on nyt käytetty loppuun ja on aika uhrata Femman kisakausi äitiydelle. On sellainen "nyt tai ei koskaan" -tilanne. Jos astutus ei onnistu, tulevana jouluna 5-vuotta täyttävän Femman ensimmäinen lisääntymisyritys tullee jäämään ainokaiseksi. Astutusjuoksun uskoisin tulevan marraskuussa. Periaatteessahan se ehtisi pennuiltaan ehkä kuntoutua kesän mittelöihin jos se saisi nyt syksyllä nollansa kasaan, mutta en halua haaveillakaan tällä rodulla fyysisen kunnon täydellisestä palautumisesta kesäkuuhun 2011 mennessä. Kausi menee jos pennut tulee. Juoksuun saakka kisataan ja katsotaan. Piste.

Femma on tarvittaessa tulta ja tappuraa täynnä oleva pikku p*rk*le, mutta tuon kaiken se kohdistaa pääasiassa oikeisiin asioihin eli tässä tapauksessa yhteiseen harrastukseemme agilityyn. Ihmisten kanssa se on niin umpiluotettava kainaloinen kuin koirasta ikinä voi sanoa, eikä sen koirasosiaalisuudessakaan ole moittimista. Sen kanssa on ilo kulkea ja käyskennellä. Sukutaulultaanhan se on varsinainen isomettän historiapläjäys. Kaikkihan alkoi Norasta. Nora teki Alman. Alma teki Jeeran. Jeera teki Mayan. Maya teki Ringan. Ringa teki Tion ja Tio teki sitten Femman. Toivottavasti Femma jatkaa emälinjansa perinteitä, synnyttää yhtä hyvin ja hoitaa pentunsa taitavasti.

Isäehdokkaan valinta on ollut yhtä tuskaa. Tuolta maailmalta tiedän pari oikein kiinnostavaa urosta, mutta aikalailla siihen se tietomäärä niistä sitten jääkin. Niitä harvoin on esimerkiksi terveystarkastettu ja vaikka olisikin kertovatko virallisetkaan terveystarkastukset aina kaikkea? Mielestäni eivät, mutta toki ovat multipaljon arvokkaampaa tietoa kuin se, että uroksella on 17 CC'tä. Ideaalitilanne olisi myös tuntea ne koirat arkitoimissaanki, mutta tokihan ymmärrän ettei se aina ole mahdollista. Onko myöskään ensisynnyttäjälle - varsinkin iäkkäämmälle sellaiselle - viisainta tuoda sitä jäädytettyä pentusiementä? Kävisikö siinä niin, kuin kaikissa omissa leipomuskokeiluissani. Hiiva kyllä laitetaan taikinaan, mutta miksei pulla nouse...

Pyöritin päässäni ideoita ja aina vain palasin omiin kasvatteihini Onniin ja sen poikaan Untoon. Femman sisko Pirkko kävi hellustamassa Onnin kanssa tuloksetta, joten en uskalla ottaa Femman kohdalla sitä riskiä, että tämä ainokainen astutusyritys kariutuu siihen, että "hiiva" on päässyt papalla vanhaksi. Nuoremman nartun kohdalla olisi ehkä aikaa kokeilla sitten myöhemmin uudelleen, mutta ei - ei nyt. Ehkä jonkun toisen kanssa.

Keskitymme siis Unto-poikaan, joka sekin on jo ohittanut lastentauti-iän. Ensi vuoden alussa vuosimittariin pyörähtää luvuksi kutonen. On käytetty ja näytetty, venytetty ja valaistu. Lääkärissä se on käynyt vain haavan paikkuulla, rokotuksilla ja virallisissa terveystarkastuksissa. Jälkikasvua sillä on maailmalla yhden aikaisemman pentueen verran. Unton sukutaulun tunnen suurimmilta osin niin hyvine kuin huonoine puolineen paremmin kuin treeniliivini taskujen sisällön. Täydelliseksi succeeksi en sitä sukutaulua edes väitä, mutta muutaman A4:n voin kyseisistä koirista kertoa. Tylsähkön faktatiedon vastapainoksi löytyy myös lukuisia tarinoita, mitä noiden sukutaulussa esiintyvien koirien kanssa on tullut nähtyä ja koettua.

Ja kyllä - yhdistelmässä tulee kertausta 1997-syntyneeseen T-pentueeseeni. Tiedostan sen täysin. Se on oikeastaan jopa yksi syy miksi tämä pentue alulle yritetään laittaakin. Siinä on ollut ja on edelleen mukavia ja pitkäikäisiä rekkuja, joilla kuljettuja kilometrejä on alla runsaasti.

Ulkoisen olemuksen osalta uskoisin luulevani minkä tyyppisiä pentuja voi olla odotettavissa. Se mitä niistä tulee sitten sisäisesti on jonkun korkeamman voiman käsissä. Edelleenkään meiltä ei saa tilattua agilitykoiria, tokokoiria eikä näyttelykoiria, mutta jos arpa tällaisista palikoista kiinnostaa, niin yhteyttä saa toki ottaa. Aika sitten näyttää miten ne mahdolliset arvat kotiutetaan.