... tälle vuodelle tämä eilinen Jyväskylän näyttelyreissu olikaan. Ei kai tämän paremmin voi päivä onnistua kun kotimatkalla repussa on kaikilla kolmella koiralla juuri ne palkinnot, joita niille hakemaan lähdettiinkin. Lisäekstrana vielä se, ettei tarvinnut jäädä ryhmäkehiin, vaan niissä saivat notkua ne, jotka oikeasti tykkäävät siitä misseilystä ja myöhäisistä kotiinpalaamisista. Kaikki oli iloisia - luulisin? 

TuTun debyytti virallisissa luokissa meni nappiin. Kolmesta junnunartusta se oli ainoa joka sai vaaleanpunaisen nauhan. Kilpakumppaneita kiitettiin käynnistä sinisellä nauhalla. Sininen se oli lopulta TuTunkin väri, mutta jännä kun siihen "ikävään" siniseen kiinnitetään viereen valkea raita, kuulostaa se saatu palkinto jo ison ilon aiheelta. TuTun tie muotovalioksi lyheni ainakin yhdellä näyttelykäynnillä, sillä kotiintuomisina oli sen ihka ensimmäinen serti ihan ihka ensimmäisestä mahdollisesta näyttelystään. Parhaan nartun valinnassa TuTun edelle menivät valioluokan ja veteraaniluokan voittaneet konkarit. TuTulin esiintyminen meni yli omien odotuksieni vaikkakin välillä se pönötysseisominen kävi TuTun mielestä vähän tylsäksi hommaksi ja se päätti esitellä kuinka nopeasti se osaa töpsäyttää itsensä maahan. Kiva peli - TuTun mielestä ainakin.


TuTu - se sertikäs

Katti päätti tällä kertaa esiintyä ilman isompia venkoiluita. Yleensähän se on nauttinut vain niistä liikuntapainotteisista hetkistä kehässä ja se seisominen on ollut ihan pakkopullaa. Eipä me monesti olla tyrkyllä oltukaan, mutta nyt oltiin rivissä kyselemässä josko me saataisiin se toinen CACIB Suomesta, jottei tarvitsisi enää poiketa kehissä kuin piruset mielessä. Saatiinhan me se saasippi - tosin pikkuisen kiertotietä, kun kusti polkee sen meille kirjekuoressa postilootaan myöhemmin. Tuuria kun on muassa ja keulille menevät jo vahvistettu C.I.B., veteraani ja junnu, niin se varacacibbi on JUST se juttu joka meille, valioluokan kakkoselle käy mainiosti. Ainoa menetys oli tietty se, ettei varacacibilla saa mustimirriin 5 euron lahjakorttia, mutta eiköhän meidän talous riitä noutamaan niitä puruluita ihan sillä TuTulin tienaamalla viiseurosella ja annetaan Kattille omat käyttörahat sitten käteisenä.


Katti, se ulukomaita vaille cibbi (kuulostaapa samalta kuin "koulutusta vaille KVA" vaikkei ole sama asia lainkaan)

Nessa-setterin narun päähän en ehtinyt sitten lainkaan kun kehät lipsahti päällekäin. Kolmissa naisin oli Nessaa esitetty ja hyvinpä oli homma sujunut kun eteen kiilasi vain valioluokan voittanut kansainvälinen näyttelyvalio. Nessan VACA kopsahtaa sitten myöhemmin postiluukusta oikeana ihan niin kuin Kattinkin. Nessan hieno näyttelyvuosi sai kivan päätöksen ja nyt on tiedossa näyttelytauko ja luustokuvaukset. Näin ainakin Kaima totesi seuraavista suunnitelmista.

Hengailtiin hetki näyttelypaikalla tuttuja kannustamassa ja muutama hankintakin tuli tehtyä, mutta kotimatka ainakin osittain päivänvalossa houkutteli niin paljon, että kotimatka alkoi jo pemujen parhaan uroksen valinnan jälkeen.

Parkkihallissa päästin pari aikuisten sanaa kun Fiatin taakse oli pysäköity Johtotähti, jonka omistaja ilmiselvästi luuli kaaransa olevan ehkä maailman suurin ja pisin ja isoin ja mitälie. Ei ollut sitten niin millään muka sopinut omaan ruutuunsa ja auton keula oli meidän peräkoukussa kiinni. Oli ihan muutamasta sentistä kiinni, ettei sen mustan bensasyöpön konepellissä oleva korjaamon aukioloaikoja esittävä figuuri lähtenyt meidän peräluukun mukaan kun Nessaa takapaksiin laitoin. Muilta osin tuo halliparkkaus oli ihan superluksusta. Kuivin jaloin ja turkein päästiin näyttelypaikan pääovelle ja sama takaisinpäin. Siistiä - ihan kirjaimellisestikin!

Kotimatka meni jouhevasti ja vaikka pidettiin ihan kunnon paussit kahteenkin otteeseen (eihän sitä Kultakeramiikkaa voinut ohittaa), oltiin kotona seiskan pintaan. Ehti vielä illalla istahtaa ja saunoa ennen kuin uni vei lapsuuden maisemiin Kulhoon. Olipa kovasti mielenkiintoista suunnitella miten perheemme majoittui Kotaniemeen ja kuinka keittiöremontti sinne tehtäisiin... mutta tämä ei ole uniblogi, eikä sellaista tulekaan.

Tänään tonttuiltiin ja iskäiltiin. Aurinkokin koitti pilkahdella, mutta jotenkin en onnistunut ajoittamaan koirien parhaita bileitä juuri niiden kirkkaiden hetkien lomaan. Koirat tuskin tästä välittivät, niillä kun on kivaa säällä kuin säällä. Parhaista bileistä vastasivat Ringa 13,5v ja Misiu 8v.