Pitkästä aikaa päätin turvautua Messarireissulla bussikyyditykseen ja vaikka se rankkaa onkin, en kyllä tätä päätöstä kadu. Saipahan edes torkahdella tuntematta syyllisyyttä siitä kun kaveripolonen ajaa. 

Lauantaina cardit alkoivat heti aamusta. Tuomarina oli ennakolta hiven kohua aiheuttanut Alan Matthews Irlannista. Hän on pemukasvattaja, mutta cardien arvosteluoikeuksia hänellä ei englannissa ole. Noh - irlantilaisena hänellä onkin FCI-oikeudet, joten sitä kautta oikeus arvostella meillä hyväksyivätpä tätä enkut eli eivät. Tämä vouhotus sitten siirtyi tänne meille ja huhumylly jauhoi huolella. Itse en tätä mitenkään ongelmana nähnyt, sillä uskoin jo ennakolta vakaasti, että kokenut pemukasvattaja osaa taatusti arvostella cardit paremmin kuin nämä meillä niin usein arvostelevat siperianherneet eri alalajikkeineen. Merkillistä, ettei niiden tietotaitoa sitten kyseenalaista, vaan rynnitään sankoin joukoin sertijahtiin ERInomaisia metsästämään. En pettynyt. Alan hoiti leiviskänsä hienosti ja jos unohdetaan kokonaan se, miten hän koiria palkitsi (tällähän se tuomareiden "hyvyys" yleensä mitataan), ei huonoitenkaan menestynyt voi sanoa, että tuomari olisi ollut nyrpeä tai käsitellyt koiria huonosti. Päinvastoin! Alan teki huolellista työtä ja sijoitti varmanoloisesti koirat järjestykseen. ROP ja VSP passasivat samaan kuvaan ja kaikki eivät poistuneet kehästä ERI-nauhan kanssa. Lisäplussa vielä siitä, että arvosteluissa oli muutakin kuin sitä pelkkää positiivista lausetta toisen perässä.

Ensin esitin meidän perän Topin (Cardoroth's Ruben Lagus), joka sai ihan itsensä näköisen arvostelun, jossa kropan ja eturinnan kehittymättömyys toivat sille sijoitukseksi EH4:n. Topi käyttäytyi hienosti ja sitä oli ilo viedä. Tunsin remmin päässä liikkeistä, että nyt esitetään Jannun pojanpoikaa. On siinä niin paljon samaa!


Topin kanssa kehässä (Kuva: Anne Walden)

Seuraavaksi vuorossa oli TuTun Kentsu-isä. Oltiin Taijan kanssa jo syksyllä täällä agitellessa sovittu, että Messarissa sitten minä koitan miten Kentsu kulkee ja kulkihan se. Se oikeastaan jopa keuli. Seisotus meni vähän sikailuksi, kun Kentsu tarjoili mulle kaikenlaisia uusia temppuja. Ei ollut vaikea huomata, että koiraa on kotosalla kouluteltu naksulla ;) Meillä oli tosi kivaa yhdessä ja se mukavuus riitti aina urosten voittoon saakka. 

TuTuli tepasteli junnunartuissa kakkoseksi vaaleanpunaisen nauhan kera. Se oli pikkuisen ujopiimä kun onnistuin ihan huolella mokaamaan aamulla harjoitellessa sen tuomarinpöydän kohdan. Siinä maton alla oli  keikkuva ja rämisevä kaivonkansi ja totta kai minä juoksin siihen TuTua treenatessani täydellä vauhdilla. En tiedä kumpi meistä säikähti tuota ihme heilahdusta ja ryminää enemmän, mutta maalaistollukka TuTu ei ihan hyvällä tätä tilannetta vastaanottanut. Me paikataan tätä mokaa varmaan vielä näyttely jos toinenkin.  Hyvä Jossu ja potku persoonaan tästä suuresta onnistumisesta... 


TuTu pöydällä. Pikkusen ujostuttaa. (kuva: Anne Walden)

Katti kurvaili valioluokan voittoon. Pöydällä tuomari kysyi, että onko tämä jättänyt glamour turkkinsa kotiin. Oli pakko mainita, ettei sillä koskaan moista olekaan. Okei - ehkei Katti ole nyt ihan täydessä karvassaan, mutta koskaan siitä ei kyllä pörröversiota tule. Ei tämä glamourin puutos kuitenkaan haitannut kun viisi muuta valiota jäi selän taakse ja paras narttu -luokassakin sijoitus oli hienosti toinen. Koska voittaja oli TuTun voittanut juniori, Katti sai myös CACIBin. TuTuli sai sitten varasertin. 


Katti hölkkää (kuva: Anne Walden)

ROP-kehässä Kentsu veti pidemmän korren. Sitten poseerattiin:


kuva: Katri Soini

Iltapäivällä poikkesin vielä rottiskehällä junnupoika Figon remmin päässä. Ilo oli esittää ryhdikästä ja hyvin liikkuvaa nuorta herraa. Sijoitus oli mukavasti ERI3.

Ryhmäkehien esiarvostelut alkoivat jo kolmelta ja sitä (ja odottelua) kesti aina viiteen saakka. Ryhmätuomarina oli John Wauben Hollannista ja jo esiarvostelun aikana panin merkille, että hän ainakin kiinnitti huomiota Kentsuun. Kun viimein pääsimme sinne isoon kehään Kentsu suorastaan loisti parrasvaloissa. Mun tehtäväksi jäi vain kipittää sen rinnalla ja kuunnella, missä Kentsun fan club pitää meteliä. ( Ja pitihän ne... :D )

Päästiin jatkoon ja päästiin toistekin jatkoon. Yhtäkkiä huomasin, että ollaan neljän joukossa. Herttileijjaa! Harvemmin cardi messarissa tälleen... Lopulta meni aika tiukaksi kun jäljellä oli enää vain kaksi; Kentsu ja valoissa hienosti hohtanut ruskea partis. Partis veti pidemmän korren eli pidemmän päivän ja Kentsusta tuli RYP2. Meitä sijoittuneita ei ohjeistettu juuri mitenkään ja melko sekoiluksihan se sijoituspalleilta kuvauspisteeseen siirtyminen lopulta meni. Mistä voi tietää, että semmoinen tummansininen pikkuinen laatikko siinä palkintokorokkeella on palkinto eikä ruusukekoroke? Mahtoi se edestakaisin sahaaminen näyttää amatöörimäiseltä sinne katsomoon saakka. Lisäsekoilua toi vielä se, että Kentsun nimi oli tuloksissa väärin ja sijoittuneeksi kuulutettiin narttu, joka sai päivällä EH:n. Noh - Kentsu on niin reilu jätkä, että se tarjoaa mielellään sekunnit julkisuudessa tehden itse kiltiti duunin...

Kentsun virallinen sijotuspose Kennelliiton sivuilla *kliks*

Näyttelyistä ajettiin suoraan Tuusulaan viettämään Cardi Can ry:n pikkujouluja. Hyvä ruoka ja hyvä seura. Terveiset vaan kaikille!

Illalla istuttiin vielä tovi Katrin ja Esan kanssa ja kerrattiin päivän tapahtumia. Uni kuitenkin korjasi hyvin nopeasti ja kyllä se maistuikin. TuTulle ja Kattille oli maistunut siinä sivussa mun hammasharja...

Sunnuntaina cardit alkoivat vasta puolen päivän jälkeen, joten aamupäivä meni pemukehää seuratessa. Piipahdin mä sen sisäpuolellakin esittämässä Haywire's kasvattajaryhmässä sellaisen ahneemman puoleisen nuoren neitokaisen. Nätti nuori narttu Annline's Hope For New Design oli ROP (oli edellispäivän VSP) ja parhaaksi urokseksi ravasi meidän Mikin täysveli Rex (Annline's My Ways Chance). Nuorten luokan nartut voitti ainokaisella ERI:llä Mikin tyttären tytär Tejakes Aleksandriitti, joka ei ollut lainkaan pöllömpi pakkaus. Sen ilmeessä oli paljon Mikiä!

Cardit alkoivat klo 12.30 ja tuomarina oli Gunnel Holm Suomesta. Käsissäni sama nelikko kuin eilenkin, eli Topi aloitti. Nyt sille tupsahtikin varsinainen jättipotti, sillä se oli ainokainen ERI:n saanut junnu-uros ja luokkavoiton myötä siitä tuli juniorivoittaja 2010 (JV-10). 

Kentsun kanssa pidettiin taas lystiä valioluokan voiton edestä. En vain voi välttyä siltä ajatukselta, että edellispäivänäkin Kentsun taakse kakkoseksi sijoittunut venäläinen uros antoi sille sunnuntainakin kovan vastuksen. Se uros ei ollut lainkaan pöllömpi pakkaus. 

Parhaan uroksen valintaan Topi meni Marikan ohjaksissa ja mulla oli Kentsu. Kentsusta tuli ykkönen ja Topi kiilasi itsensä PU4-sijalle jättäen taakseen valioluokan nelosen. Topi sai myös sertin. Kylläpä oli mukava juttu!

TuTuli aloitti taas nartut. Nyt meillä meni eilistä huonommin. Ujopiimävaihe iski todella päälle. Tylsää, suorastaan ahdistavaa, mutta mikäli minä tästä nyt ahdistun, se ei kyllä TuTua auta. Ensin en ehtinyt laittaa TuTua pöydälle ennen tuomarin tuloa ja sitten kaaos olikin valmis. TuTu kyllä halusi tervehtiä tuomaria, mutta ei meinannut voittaa pelkoaan millään. Tuomari kyllä jaksoi hienosti pelata TuTun kanssa ja koko tilanne kertoi sen, että tuomari todella piti TuTusta ja koitti antaa sille mahdullisuuden. Kun TuTu lopulta alkoi suopumaan tuomariin, kiljaisi kehäsihteeri vierestä kättä nostaen että ERINOMAINEN... ja oltiin taas lähtöpisteessä. Ei kiva! TuTu sijoittui lopulta luokan kakkoseksi ja voiton vei sen siskopuoli Hertta. Tuomari tosin muisti mainita, että ilman tätä ujostelua TuTu olisi ehdoton voittaja. Jjjjjep - helpottiko ahdistukseni poikasta? No eipä juuri!

Katti veti taas rutiinillaan ja sijoittui mukavasti ERI3:ksi. Arvostelussa ei ollut moitteen sanaa, joten en tiedä lainkaan millä perusteella tuomari koirat sijoitti. 

Parasta narttua valitessa Marika otti TuTun ja mulla oli Katti. TuTu nousi aika korkealle ja tippui vasta loppumetreillä yhdessä Hertta-siskonsa kanssa. Lopulta PN-sijoituksiksi tuli valioluokan järjestys, joten Katti oli myös PN3. Hertta sai varasertin ja TuTu sai vielä erikoiskehut tuomarilta, joka toivoi sydämensä pohjasta, että me noustaan tästä ujostelusuosta. TuTu oli kuulemma päivän kaunein... että piti tämäkin vielä kuulla...

ROP kehässä tehtiin Kentsun kanssa parhaamme, mutta Kiki ja Kirsi veivät pidemmän korren. Kentsusta siis VSP ja Kiki oli ROP. Kiki oli lopulta myös ryhmässä neljäs. Aika hyvä viikonloppu cardeille siis ;)

Loppupäivä vietettiin hengaillen. TuTulilla ei ole mitään ongelmaa näyttelyalueella. Se ei pelkää, se osaa rentoutua ja leikkiä. Se kykenee syömään ja toimimaan aivan loogisesti. Se on hyvin reipas nuori neiti. Ainoa ongelma ovat tuijottavat ja väkisin katsekontaktia hakevat "tuomarit". TuTusta tämä ei ole kohteliasta vaan epäilyttävää. Se ilmiselvästi haluaisi voittaa pelkonsa (voiko koirasta näin sanoa inhimillistämättä sitä?), mutta joku klikki estää sen lopullisen vapautumisen. Tässä on meille työmaata tiedossa. Teimme yhden hyvin onnistunen ja tehokkaan näyttelytreenin tyhjentyneessä kehässä. Saimme siitä esiin juuri nuo ujostelupiirteet, mutta saimme ne myös voitettua ja palkattua oikeasta asiasta oikealla tavalla. Kiitos Laura avusta!

Messariin kuuluu aina olennaisena osana shoppailu. Tänä vuonna olin todella pettynyt kojujen tarjontaan. Ei niin oikein mitään sellaista must-täytyy-saada-juttua. Lopulta ostin vain TuTulille uuden Kana-pannan, puruluita, pari uutta näyttelyketjua ja toista tonnilla koiran vakuutuksia. Vaihdoin meidän koiravakuutukset Pohjolasta Tapiolaan ja nyt voi sanoa meidän naiskoirien olevan vakuutettuja jokaista kohdunsarven sopukkaansa myöten. Jennille käytiin vielä ottamassa kuva Kanasta, TuTusta ja uudesta pannasta. Eipä yllättänyt, että Jenni oli tästä kuvasta enemmän mielissään kuin tuliaisiksi saamastaan Ressu-sarjakuvakirjasta.


Kana & TuTu

Bussi lähti kotimatkalle vasta "varttia yli best in shown" ja sitä kestikin odotella. Kun bussin ovet aukesivat, vietiin sinne Annen kanssa koirat ja tavarat ja palattiin vielä Messarin Heseen syömään. Katsottiin screeniltä muutama ryhmäkilpailu ja mätettiin kerrosateriat ääntä kohti. Bussille palatessamme kiinnitin tyypilliseen tapaani huomiota kaikkeen olennaiseen ja repesin ihan kokonaan tälle:


Mä kyllä mielelläni menisin ton kynnyksen alta jos vain mahdollista...

Se varttia yli best in shown koitti vasta vähän vajaa yhdeksän. Oli päivänselvää, etten mä ehtisi mitenkään työkuntoon maanantaiksi. Puolilta öin pysähdyttiin Vaajakoskella ensimmäisen kerran. Parin kympin pakkasessa ulkoilutin koirat ja nappasin kuvan kivasta pandaperheestä. Katti näyttää kohtuullisen jäätyneeltä versiolta. 

Pysähdyksen jälkeen nappasin särkylääkkeen ja leijailin pilvissä Pihtiputaalle saakka, missä pysähdyimme sen toisen lakisääteisen 45 minuuttisen. Loppumatka meni valveillaolon ja jonkun unensekaisen horroksen välitilassa. Selkä huusi hoosiannaa ja sitä se tekee edelleen.

Kotona olin puoli kuudelta. Päätin, että pakotan itseni olemaan hereillä Jennin kouluun vientiin saakka, mutta oli pakko luovuttaa ja nukkua tunti. Kun Jenni oli opintiellä, rojahdin petiin ja siirryin tajuttomuuden tilaan. Nyt illan olen ollut näennäisesti hereillä, mutta ei tätä ole tehopäiväksi voinut kutsua. Olen niin pihalla kuin sisällä oleva ihminen olla voi. Särkylääkkeiden voimin siirtynen nukkumatin maahan.

Katrille, Esalle, Annelle ja Taijalle erityisterkut ja kiitokset! Väsystä huolimatta oli nastaa eli superia!