Sanoisivat tulokset mitä tahansa, niin päivän suurin voittaja oli TuTu. Messarin murheet ja mietteet olivat kuin utuinen muisto vain. TuTuli oli reipas ja urhea vaikka se kiersi kehää enemmän kuin muut yhteensä. Joo, ja voittikin se ihan niiden tuloksienkin valossa. 

Tällä kertaa oltiin reissussa ihan koko perheellä - siis Tapsa, Jenni ja minä. Koiria mukana Esko, Misiu, TuTu ja Katti. Kajaanin tuomarivalinta oli tällä kertaa corgispesialisti Leif-Herman Wilberg ja kun meidän perheen tapana on äänestää jaloillamme, niin äänestettiin sitten 16 tassun voimin "kyllä". Kaiken kaikkiaan Kajaaniin oli ilmoittautunut 31 cardia. Melkoisen kiva määrä näille leveysasteille ja tälle vuodenajalle.

Meidän poppoo sai arvosanakseen Kajjaanin näyttelystä kympin ja plussan. Mulle tosin tuli pitkä miinus siitä, että munasin Eskon CACIBin saannin, mutta onneksi tuo Esko ei siitä välitä tuon taivaallista. Vielä ilmoittaessani mietin, että josko Misiun veteraaneihin ja Eskon valioihin, mutta joku ihme aivopieru on saanut minut raksimaan molemmat pojat veteraaniluokkaan. Ja niinhän siinä kävi, että Esko tarjoili CACIBinsa seuraavalleen. Reilu jätkä se kyllä on aina ollutkin. Eskolla oli kyllä mukava päivä kun se sai remminsä päähän taas Kaisan. Yhteistyö toimi kesän tapaan loistavasti. Vain meidän Misiu meni edelle. Esko oli PU2. Unto oli PU4 ja sai varacacibin. Topi (Jannun ja Misiun pennunpentu) sai ERIn, mutta jäi vielä ilman SA:ta kun kropan kehitysaste oli vielä kovin nuorekas. Raamit saivat kyllä kehuja senkin edestä ja ansaitusti.

 
Veteraaniherrat Misiu & Esko

Nartuissa TuTu aloitti ja kyllä PirjoL:n ottamista kuvista välittyy se, kuinka handlerilla tippuu kivi sydämeltä. TuTu käyttäytyi jokseenkin moitteettomasti ja kyllä se saikin siitä palkkaa. Arvostelu meni vapaasti käännettynä näin: "Kaunis kokonaisuus. Kaunis pää ja ilme. Erinomainen kaula ja ylälinja. Hyvinkulmautunut, hyvärunkoinen. Hyvin asettuneet raajat. Erinomainen luusto ja tassut. Hyvin kannettu häntä. Erinomainen karvapeita. Liikkuu erinomaisesti." Ja erinomaisenhan se sai ja voitti luokkansakin saaden SA:n. 

 
TuTu oli taitava! Kuvat: Pirjo Löfgren

Avoimissa nartuissa Hanna vei Rinjaa. Olipa muuten varsin vekkuli arvostelu Rinjasta, sillä siinä oli aivan 100% listattuna Rinjan ansiot ja puutteet. Oli päivänselvää, että tällä kertaa sitä arvosteltua koiraa katsottiin, eikä vain arvottu uusia korulauseita. Arvostelu ja koira kohtasivat - kertonee tuomarin paneutumisesta työhönsä. Rinja sai erinomaisen ja sijoittui luokassaan kolmanneksi. 

Valionartuissa oli karvattoman Kattin vuoro. Hyvin se veti ja viiletti. Luokkavoitto erinomaisella, SA ja menolippu parhaan nartun valintaan. Sinne saatiin vielä lisävahvistusta kun Hannan Rita sai veteraaneissa ERI:n, luokkavoiton ja SA:n. 

Parhaan nartun valinnassa TuTu sai jäädä keulille, sen takana tullut nuorten luokan voittaja (Misiun tyttären tytär) sai pitää kakkospaikkansa, kolmanneksi nostettiin Katti ja neljänneksi viitattiin Rita-muori. TuTulille serti, kakkoseksi tulleelle Maisalle cacib ja varaserti ja Kattille vaca. 

Sitten SE ajatus tuli ihan yhtäkkiä. Jenni (8v) saisi esittää oman TuTunsa ihan oikeassa kehässä. Pikkuisen Jenni koitti ujostella ensin, mutta sitten kiinnostus kehän sisäpuolelle pääsyyn voitti ja Jenni tarttui reippaasti hihnaan. Siellä me sitten mentiin peräkanaa. Äiskä veteraanin kanssa edellä ja tytär juniorin kanssa perässä. Juu ja se junioripari voitti. Arvatkaapa onko lause "äiskä mä voitin sut" kuultu meillä nyt aika moneen kertaan. 

 
Veeäspeetä ja roppia

Roppivetskun valinnassa Misiu vei pidemmän korren. Ritalle VSP-veteraanin ruusuke. 

Kasvattajaluokan kasaaminen ei ollutkaan ihan niin simppeli juttu. Pirjon kanssa pyöritettiin vaihtoehtoja eessuntaas ja lopulta päädyttiin ryhmään, jossa jokaisella koiralla oli eri vanhemmat. Neljän emän ja neljän isän aikaansaama katras oli kuitenkin merkillisen yhteneväinen. Tuomarikin oli kanssamme samaa mieltä: " 2 urosta ja 2 narttua. Kaikki erinomaista tyyppiä ja korkealuokkaisia ja tyypillisiä kaikenkaikkiaan. Erinomaiset päät. Hyvät kulmaukset ja hyvin asettuneet raajat. Hyvät liikkeet. "

Sitten odoteltiin. Onneksi odotusta ei ollut kuitenkaan mahdottomasti, sillä cardit olivat kehässään viimeinen rotu. Mikäpä siinä oli seurustellessa kun oli mukavaa juttuseuraa ympärillä. Pirjo tokotteli Kattin kanssa ja yritti saada ihohuokosiaan kuriin. Aika hurjaa kun tuollavissiin yksi koira saa ystävän positiivisessa mielessä kananlihalle, mutta - Katti ei olekaan mikään "yksi koira", vaan Katti. 

Ryhmäkehät olivat varsinaista kaaosta, sillä Royal Canin BIS-juniori, 1-ryhmä, veteraanit ja kasvattajaluokka arvosteltiin kaikki peräkkäin. Pikku hässäkkää meinasi pidellä, mutta kunnialla siitäkin selvittiin. Kiitos kiitos avustajille, niille lihapullankuskaajillekin!

Porukasta Misiu oli eka, joka pääsi isoon kehään veteraanien joukossa. Ei sijoitusta, mutta mitäpä tuosta kun myrsky oli vasta alkamassa.

TuTu tepasteli kehään seuraavana BIS-junnun ja heti perään ykkösryhmän valinnassa. Pikkuisen minua meinasi arveluttaa yhtälö Kajaanin kaikuva pallohalli, jättisuurella pauhannut musiikki ja Vauva-TuTu, mutta eipä tuo ipana antanut näiden asioiden itseään paljon häiritä. Toki se välillä pyöritteli korviaan äänien suuntaan ja katseli  tarkkana ympäristöään. Kun BIS-juniorin valinnan aikaan pallohallin katolla ollut lumi tuli isolta alueelta valtavalla jylinällä alas, TuTukin painautui minua vasten, mutta äänen loputtua se palasi välittömästi päiväjärjestykseen. Nameja meni ja hiirensäkin se sai välillä palkaksi kärsivällisestä odottelustaan. Sitä odottelua välillä olikin.

BIS-junnun valintaan oli päässyt sunnuntaina 81 koiraa (laskin tulossivuilta), joista kokoomakehässä lasketun pääluvun mukaan isoon kehään oli jäänyt yli seitsemänkymmentä. Siinä riitti tanskalaisella tuomarilla läpikäymistä. Hän otti tuosta isosta joukosta jatkoon ensin noin 15 koiraa ja karsi sitten siitä pois noin puolet. Loput 7-8 koiraa hän juoksutti erikseen ja lopulta valitsi neljä sijoittunutta ja kiitti muita. Me TuTun kanssa vain keikuttiin mukana. Mua ei edes jännittänyt, sillä päätin pitää pään kylmänä. Tämä oli TuTun harjoitus ja sen piti pysyä mukavana loppuun saakka. Meidät kuulutettiin lopulta kakkospallille. Siistiä! TuTu sai 4 kiloa ruokaa ja Jenni ruusukkeen. Minä sain ilon viedä TuTua tähän sijoitukseen. 


TuTu BIS-2-juniorina. Kuva: Showlink

Tuon sijoittumisen vuoksi emme ehtineet ykkösryhmän esiarvosteluun lainkaan. Kehäsihteeri huikkasi minulle tuomarin tietävän syyn meidän esiarvostelemattomuuteen, joten sinne vain jonon jatkoksi ja tossua & tassua toisen eteen musiikin tahtiin. TuTullehan se taas passasi oikein hyvin. Mikäs tässä lenkkeillessä kun lihapullaa sataa suuhun. Ihme ja kumma, me päästiin taas jatkoon noin 8 parhaan joukkoon. Finalistit käytiin erikseen läpi vielä pöydällä ja olin aidosti pakahtua ilosta kun TuTu oli pöydällä aivan lunkisti. Pikkurakki oli pätevä ja pätemässä! Sijoittujia ei erikseen valkattu jatkoon päässeistä, vaan kaikki finalistit odottivat rivissä kun sijoituksia paljasteltiin. Kuulin kuinka kuulutettiin jotain Pattijoesta ja sitten tajusin, että taidetaan olla TuTun kanssa ainoat pattijokiset ja että sijoitus tuli taas. Nyt se oli kolmas. Jopas jottain! TuTu sai lahjakortin 4 kiloon Royal Canin -ruokaa, Jenni sai mahdottoman suuren keltaisen ruusukkeen (yksi komeimmista mitä tähän taloon on koskaan kannettu) ja mulle Jenni luovutti sen pokaalin kun on kuulemma liian iso Jennin omaan kaappiin. Oikeassa olikin, ei mahtunut kun kotona kokeiltiin.

Vielä kaiken tämän kiertämisen jälkeen kurvattiin kasvattajaryhmän kanssa isossa kehässä näyttäytymässä. Ei sijoitusta, mutta kiva oli viedä mukavaa ja hyvin liikkunutta ryhmää, jonka keulilla ravasi äsken kovissa kisoissa sijoittunut pirpana. 

Tapsa kuvasi ryhmäkehistä videota Olympuksella, mutta koska meillä oli vähän tietokatkosta sen zoomiominaisuuksista (tai siis niistä mitä ei ole jos rec-nappia on jo painanut), jossain tilanteissa liikkuva kärpäsenkakka ei ole kärpäsenkakka, vaan koira... vieläpä suurimmaksi osaksi TuTu. *LOL*

Jäljellä oli kamojen kasaus ja kotimatka. Poikkesimme kuitenkin ABC:llä syömässä Annen ja Hannan kanssa. Jennille ostettiin vielä uusi DVD leffa, jotta pysyy takapenkillä hereillä kotiin saakka matkamallin monitorinsa kanssa. Ei tarvinnut sitten kotona miettiä miten saadaan pieni koululainen unille ennen ensimmäistä joululoman jälkeistä koulupäivää. Sammui kuin saunalyhty, ehkä nopeamminkin!

Olipa mukava päivä! Uusista näyttelysäännöistäkin jäi pelkästään positiivinen kuva. Ne SA:t eivät tulleet kuin apteekin hyllyltä, vaan ne piti ansaita. Erinomaistakaan ei jaettu kuin automaatista ikään.  

 Ja että mihinkä seuraavaksi? Ei siis niin mitään suuntia tai suunnitelmia. Nyt ei tartte kun ei oo pakko, ja vaikka tarttiski, ei ois pakko siltikään.