Viime vuosi oli harrastusrintamalla varsin onnistunut. Tulokset ovat sivuseikka sen rinnalla kuinka paljon mukavia hetkiä treeneissä ja kisareissuilla on koettu. On koettu onnistumisen iloa, oppimista, nöyrtymistä ja kasvamista. Onnea on nyt viime vuodelle mahtunut enemmän kuin epäonnea. Hyvä niin! Olen myös itse osannut pysytellä riittävän kaukana sellaisista tähän harrastukseen liittyvistä ikävistä lieveilmiöistä, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Olen oppinut sanomaan ei tai olemaan jopa hiljaa. Ihan jokaiseen soppaan en enää ole itseäni likoon laittanut. Ovia on avattu ja ovia on suljettu. Olen helpottunut.
 
Autot starttasivat
 

Roope, Oba, Lotta, Ransu, TuTu ja Hilma
 
Ehkä kaikkein tärkein asia on ollut Piikan ja Kentsun pentujen syntymä tammikuussa. Mukavissa kodeissaan pikkuautoista on kehittynyt kivoja kavereita ja vaikkei ensimmäinen vuosi ole aina se helpoin koiranomistajien kannalta, ovat kuulumiset olleet pääosin positiivisia. Kotiin äitinsä seuraksi jäi pikkuautoista TuTu, josta on kehittynyt paitsi kaunis, myös kovin nokkela, leikkisä ja ahne. TuTu on niin kovin rakas, että joku voisi jopa kutsua TuTua pikku lellikiksi...
 
Kenttäprojekti
 

Juhlat kesäkuussa, kakku: Makiaa Minnalta
 
Jossulaksi ristitty ikioma (okei, pankin...) treenikenttä sai kesän aikana liki täyden treenivarustuksen niihin lajeihin joita meillä harrastellaan. Ja onhan siellä harrasteltukin. Omien koirien treenihetkien lisäksi, myös muutkin ovat päässeet osille Jossulan treenimahdollisuuksista. Keväällä oli noin kuukauden kestänyt TeiniX projekti, jonka aikana neljälle neitokaiselle opetettiin junnuhandler-kisaamisen salat pääpiirteittäin. Heikkisen Pirjo piipahti pitämässä tmi Ponderan tokovalmennusta ja samalla hoiti koirien lihaksistoa kuntoon. Heinä-elokuun vaihde oli pyhitetty agilityn tehotreenille.
 

Jossula odottamassa illan treenaajia
 
Koko kesäkauden ajan Koirakerhon agiryhmä Beekkoset treeni meillä perjantai-iltaisin agilityä ja tällä järjestelyllä Käpälämäkeen saatiin mahdutettua agiryhmiä niin, että jopa omaehtoiselle treenille jäi arkisin aikaa. Nuo treenivartit taisivatkin olla ihan kysyttyjä.
 
Syksyllä kokeiltiin  Miukun kanssa osataanko me vetää enää kursseja ja ehkä me osattiin. Siinä uskossa me ainakin vahvasti ollaan :D Oppia sai neljä ryhmää pentuagissa, agissa, pentutottiksessa ja tokon alkeissa. Agiliitäjät jatkoivat vielä kurssin loputtua yhteisenä ryhmänä aina lumen tuloon saakka, eikä ne sittenkään ois malttaneet lopettaa.
 

Tara
 
Tuloksia?
 
Onhan niitäkin tullut, ei voi kieltää. Vuoden kohokohta oli eittämättä Konnan agilityvalioituminen. Se tuli jotenkin niin yhtäkkiä, että sen tajuamiseen meni useampi viikko. Sitten yhtäkkiä tuossa etupihalla se jysähti tajuntaan ihan oikeasti ja piti ottaa puhelu Mamma-Marikalle, että tajuatko säkin - SE ON AVA!
 

Konnan kanssa vain fiilistellään, että saadaan lehtikuvat näyttämään päteviltä
 
Kakkoseksi tällä listalla nousee Misiun heiheit kisakentille agilityn piirinmestaruusjoukkueessa. Siinä lähtöviivalla vielä mietin, olenko minä hullu ja haluanko tällä vain todistella jotain koiran hyvinvoinnin ehdoilla. Kun Misiu porhalsi radalle, karisivat nuo mietteet nopeasti ja näin kuinka koira nautti joka solullaan menemisestä. Niin nautin minäkin. Tuloksella ei ollut mitään väliä, mutta kyllähän se nollarata oli kuin suklaakuorrutus jäätelöannoksessa. 
 

KIITOS MISIU!
 
Femman pääsy agin SM-kisoihin tuli vähän puun takaa. Olin ollut hieman epäileväinen koko SM-kisoihin lähdöstä, eikä se kuulunut varsinaisiin tavoitteisiin. Tämä sitten hiven kostautui siellä kisoissa, eikä se keskittyminenkään ehkä ollut tosikisaamisen mitoissa. Tulosta ei tullut, mutta oltiin me iloisella mielellä mukana. Femma kisasi myös Ylivieskan joukkueessa Alman ja Pandan sekä maajoukkueessakin olleen Netan rinnalla. Sillä radalla oltiin vähän parempia kuin yksilökisassa, jossa minä en saanut mitään otetta rataprofiilista ja lopulta unohdin jopa radan. Siis täydellinen moka! SM-kisoissa juoksin myös maksijoukkueessa Konnan ja Minnan Irkun kanssa. Tekiköhän meidän joukkueessa (Konna, Tiko, Viski & Irkku) kukaan tulosta? En enää muista, eikä sillä ole tuon taivaallista merkitystäkään. Pääasia oli, että oltiin mukana!
 

TIO:n ässämmäilijät
 
Katti ja Luva starttasivat eka kertaa virallisissa kisoissa. Kattin asenne on super ja ensimmäinen LUVA-tuloskin on kisakirjaan merkittynä. Oman seuran mestaruuskisoissa Kattista kruunattiin Käpiksen Kunkku nopealla nollaradalla. Juoksu sotki hieman suunniteltua kisakalenteria syksyn aikana, mutta ensi keväänä sitten otetaan uusi kisasessio. Luvan kanssa vielä mietitään aseita siihen, kuinka keskittymiskykyä saadaan nostettua ja sitä kautta sen oikea tekninen osaaminen näytettyä yleisölle. Nyt se on saanut aikaiseksi lähinnä ratoja, joiden aikana yleisö joko ulvoo naurusta tai punastuu myötähäpeästä. 
 
Fyra liiteli itsensä kakkosluokkaan ja ottipa sitten heti perään sieltäkin ensimmäisen nousunollansa. Tarkoitus oli kisata sillä syksyn aikana kolmosluokka tähtäimenä, mutta sitten tuli se juoksu, joka pilasi koko hyvän kauden. Fyrallahan juoksun perään tulee vielä voimakas valeraskaus, joten tässä ollaan vielä tovi paitsiossa. Ei kannata kisata ennen kuin tuo huuruilu on ohi.
 
Kasvateista agissa ovat olleet esillä erityisesti agivalio-hyppyvalio Unelma-Unssi, kohti kolmosluokkaa kovasti menollaan oleva Nio-Femmansisko, saman suuntaista kehityskulkua menevä Tärppä-Ellantytär ja kisauransa aloittanut Tove-Kattinsisko. Ei sovi myöskään unohtaa Jolaa, joka jätti heipat agikisoille heinäkuussa agirodussa hilipasten näytösluontoisen nollan. 
 
Kauneusmittelöt
 
Osa harrastusta se on se misseilykin. Sillä saralla vuosi onkin ollut varsin menestyksekäs. Ollaan kannettu kotiin melkeinpä kaikki ne ruusukkeet, joita ollaan tarvittukin. Sellaisia ihan turhia näyttelyreissuja ei olla tehty ensimmäistäkään ja aina on kotimatkalla hymyilyttänyt. Onko kyse ollut oikeista tuomarivalinnoista vai siitä, että koirat ovat voittonsa ansainneet - onkin sitten kiinni tarkastelukulmasta :D
 
Kattin osalta toiveena oli saada se valioksi 2-vuotissynttäreiden jälkeen. Näin tapahtui heti ensimmäisessä näyttelyssä, jossa sen CACIB-tilikin avattiin. Sitten tuumattiin, että josko tulisi se toinenkin CACIB saman vuoden aikana ja näin kävi, tuli vielä kolmaskin. 
 
Luva oli ihan yhtä hyväonninen kuin Kattikin. Päivä 2-vuotissynttäreidensä jälkeen se valioitui ja sai ekan CACIBinsa. Sen toisen tarvittavan valkoisen ruusukkeensa se sai viikkoa myöhemmin. Helppoa kuin heinän teko?
 

Luva Ylivieskassa ROP
 
Piikan piti käydä vain hakemassa muutama näyttelytulos. Meni odotettua paremmin. Sillä on nyt kaksi sertiä ja kaksi CACIBia. Kahdesti käytiin yrittämässä valionarvoa, mutta se jäi tulevien näyttelykausien leikiksi.
 
Selkähelvetistään nopeasti parantunut Esko piipahti kolmessa näyttelyissä. Hyvin kulki jätkällä askel ja charmi oli kohdallaan. Ensimmäisessään se oli Kaisan kauniisti esittämänä valioluokan ykkönen, paras uros ja VSP. Kahdessa jälkimmäisessä ROP-veteraani (PU3 ja PU2). 
 

Esko Ylivieskassa ROP-vet
 
Femma taisi käydä kerran kauneuskisoissa. Oli yli 35 ilmoitetun cardin joukosta rotunsa paras. Onnistumisprosentiksi jäi siis 100%
 
Misiu osallistui kahteen näyttelyyn. Ensimmäisessä se oli vielä valioluokassa ja sijoittui kolmanneksi ollen myös PU3. Toinen kehäkierros otettiin veteraaniluokan korkkauksena Seinäjoella lokakuun lopussa. Tyyppi oli ROP-vet ja lopulta koko ison kansainvälisen näyttelyn kaunein veteraani ohi 50+ muun rop-veteraanin. Sen voittajaksi valinnut tuomari on muuten siviiliammatiltaan eläinlääkäri. Voisi siis kutsua Misiun olevan jokseenkin terveiden kirjoissa, kliinisesti terve - kuten sanotaan. Tällä sijoituksellaan Misiu pääsi kaikkien rotujen vuoden veteraani -listalla sijalle 68. ja sai kutsun Veteran of Veterans -gaalaan helmikuussa. 
 

Misiu BIS1-veteraani Seinäjoella
 
TuTukin korkkasi koiranäyttelykehät. Ensimmäinen serti napsahti ihkaensimmäisestä junnuluokan näyttelystä. Messarin voittajanäyttelyissä sen näkökulmasta epäkohtelias tuijottaminen ja kopelointi (lue: tuomarityöskentely) on kummallista ja epäilyttävää ja näin ollen kehätottumuksen puute vei siltä sunnuntaina tittelit. Oli tyytyminen ERI2 sijoitukseen ja pitkään tuomarinpuhutteluun siitä, kuinka näin kaunis koira pitää saada tottumaan tähän touhuun ja kuinka se olisi voittanut jos ja jos.... Niin pitääkin, kyllä, mutta toisaalta TuTun kaikki muu elämä on niin täyspäistä kuin olla voi, joten pidän tätä kehäsekoilua ohimenevänä aikakautena josta ei tehdä isommin numeroa. Aika parantaa, ihan varmasti!
 
Meidän sakista näyttelykehissä pyörähtivät myös Nörtti, Ella ja mahdollisesti viimeisen näyttelynsä kiertänyt Ringa. Eiköhän 13,5 vuotias voi jo kääntää kylkeä kotona nuorempien ravatessa rinkiä. Tottin suureksi iloksi myös se pääsi vielä näyttelykehään, kun Ellu valitsi sen TeiniX-projektissa junnuhandlerkoirakseen. Kyllä sillä olikin mukavaa! Ainokaiset kehää kiertämättömät olivatkin ei-niin-yllätyksellisesti Pörri ja Fyra. 
 
Sain myös kunnian olla auttamassa kahta kaunista koiraa hienoihin saavutuksiin. Nessa-gordoninsetterin kanssa ravattiin sekä Oulussa että Seinäjoella ryhmäsijoituksille. Joulukuussa Messukeskuksen näyttelyissä sain remmin päähän TuTun Kennedy-isän, jonka kanssa kiitettiin ja kumarrettiin molemmat voittaja-tittelit. Lauantaina Kennedyn iloinen asenne nosti sen aina ryhmäkakkoseksi saakka. Vaikken koiranäyttelyiden showmaisuudesta niin välitäkään, niin kyllähän se on hieno hetki olla parrasvaloissa. Vielä hienompi hetki on kuitenkin se, kun koiran ylpeä omistaja ryntää liikuttuneena kiittämään ja onnittelemaan. 
 
Kasvattajaluokkia ollaan esitetty vuoden aikana jokunen. Koiranäyttelyharrastus ei ole halpaa, joten minään itsestään selvyytenä ei voi pitää sitä, että samassa näyttelyssä on vähintään 4 omaa kasvattia. Taloudellinen panostaminen ryhmiin ei ole siis vain omilla harteilla. Kiitos tästä kasvattien omistajille! Olen suuressa kiitollisuudenvelassa kaikille niille, jotka ovat olleet auttamassa ryhmien esittämisessä ja aikaan saamisessa. Näyttelypäivät venyvät ja monesti siellä on saanut odotella iltaan saakka ja apukäsiä on tarvittu niin kehän sisä- kuin ulkopuolellakin. Menestys? No sitäkin tuli. Parhaimpina muistoina ehkä BIS1 ryhmät Tampereella kevättalvella ja Tampereella syksyllä. Tampere on hyvä mesta!
 

Tampereen ryhmä: Esko, Unto, Katti ja Rita
 
Tulevaa?
 
Alkaneen vuoden ensimmäinen koitos on perinteisesti Kajaanin näyttely loppiaisena. Tästä viikkoa myöhemmin on tiedossa Jari Suomalaisen agilityvalmennus, jonne otan mukaani Luvan. Sen jälkeen rauhoitutaan odottamaan yhdessä Femman kanssa. Jos odotus onnistuu, helmikuun lopulla meillä syntyy No-pentue. Maaliskuun alussa on tiedossa vuotuinen retki Cruftsin näyttelyyn Englantiin. Vasta sen jälkeen alkaa kevätsuunnitelmien teko ja kisakalenterin päivitys. Epäilen, etten tämän talven aikana kilpaile kovinkaan aktiivisesti.
 
Koirille en aseta sen kummemmin kunnianhimoisia tavoitteita, sillä tärkeintä on mielestäni nauttia yhdessä tekemisestä ilman paineita ja toivoa niille terveyttä ja pitkää ikää. Harrastuspuolella voitaneen puhua yhteydessä tavoitteistakin, mutta päämäärä ei saa nousta eläinten kanssa touhutessa eläimen kuuntelemisen edelle. Eläin määrää tahdin jolla noita tavoitteita kohti mennään askel askeleelta. Joskus tavoite jää saavuttamatta, mutta harmi tästä ei saisi olla suurempi kuin ilo siitä mihin saakka yhdessä päästiin. 
 
Agilityhaaveita: Katti pitäisi saada kakkosluokkaan, jotta voisin aktivoitua Luvan kanssa kilpailemisessa. Fyran kolmosluokkaan nousu ei ole mitenkään kovin kaukaa haettu ajatus. Konna kilpailee vähemmän aktiivisesti, mutta osallistuessaan se tulee kisaamaan aina sellaisina päivinä jolloin on hyppyrata valikoimissa. Eihän sitä koskaan tiedä josko vaikka kävisi sellainen hyppysertituuri. Femma tuskin tulee kisaradoille ennen syksyä jos se perheen perustaa. Uutena kisakaverina minulla nähtäneen alkusyksystä/syksyllä TuTun isä Kennedy, jonka treeniohjelma on oikein hyvällä mallilla vaikkakin treenimatkaa on välillämme 600 km. 
 
Treenien osalta keskitymme suoritusinnon ylläpitämisen (jopa nostamisen) lisäksi esteiden itsenäiseen suorittamiseen, pujottelun varmuuteen ja niihin juoksukontakteihin, joihin olen huolella hurahtanut. Ei tule käymään aika pitkäksi.
 
Tottisteluhaaveita: Viime vuonna en saanut Fyraa kisoihin. Kyse ei ollut paikkojen vähyydestä, vaan siitä, etten yksinkertaisesti edes yrittänyt ilmoittaa sitä. Josko tänä vuonna ryhdistäytyisin. TuTunkin tokottelun alkeet ovat niin hyvällä mallilla, että nyt kannattaisi panostaa agilityn alkeiden lisäksi myös tähän puoleen. Lahjoja olisi (koiralla siis).
 
PK-kokeet: En ole yksinkertaisesti revennyt Fyran kanssa hakutreeneihin, jotka yleensä kestävät aika kauan. En halua olla hakuporukasta se, joka jollain verukkeella liukenee paikalta oman koiransa treenattuaan. Olen jo melkein valmis luovuttamaan ajatuksen hakukokeista. Josko kokeiltaisiin viritellä jäljestysintoa keväällä. Sitä voisi treenailla itsekkäästi itsekseenkin ikiomalla aikataululla ja Luvallakin tuntuisi olevan lahjoja tälle alalle. Uskon vahvasti, että jäljeltä Fyra olisi nopeammin ja tavallaan vaivattomammin koevalmis. 
 
Pentuhaaveita: Jo moneen kertaan mainitun Femman pentuprojektin lisäksi tarkoituksena on astuttaa Piika. En halua kaksia pentuja yhtä aikaa, joten yritän kaikin tavoin toivoa, rukoilla ja anella, että Piikan astutuksen aika koittaisi vasta mahdollisimman lähellä Femman pentujen syntymää tai mielellään vasta sen jälkeen. Jos näin ei käy, Piikan pennutus siirtyy seuraavaan juoksuun. Katti tuskin tapaa Kentsua tositarkoituksella ennen vuodenvaihdetta 2012. Kolme pentuetta samana vuonna olisi mielestäni ihan liikaa. Haluan minä nauttia näistä omista aikuisistakin koirista penturumban lisäksi. 
 

Katti ja Kentsu, ROP & VSP Vaasassa huhtikuussa 2010
 
Näyttelyhaaveita: Kehissä tulevat piipahtelemaan ainakin TuTu ja Misiu. Kattin kanssa voisi katsella millaisia näyttelyitä Ruotsista löytyy. Reissujahan voi aina suunnitella, mutta tuloksen määräävät sitten ne tuomarit. Yritämme valita kalenteriin sopivat näyttelyt, joissa näyttelytoimikunta on panostanut mielenkiintoisiin tuomarivalintoihin. Äänestämme siperianherneille peruslähtökohtaisesti jaloillamme, joskin herneissäkin on helmensä. Erkkarin osalta tuomarivalinnat ovat tänä vuonna sen verran mielenkiintoiset, että eiköhän siellä nyt kahden vuoden poissaolon jälkeen olla läsnä. Nopealla vilkaisulla katsottuna ei pitäisi olla isoja päällekäisyyksiäkään tiedossa.
 
Lopuksi
 
Suurin haaveeni ja toiveeni tälle alkaneelle vuodelle olisi kuitenkin saada viettää ehjä, kaikin puolin terve ja rento harrastusvuosi niin itseni, ystävieni kuin koirienikin osalta. Jos ei ihan aina osata olla reiluja toisillemme (elämähän on kilpailua ja ihmisiähän tässä vain ollaan - osa vieläpä naissukupuolta *lol*), niin ollaan reiluja ainakin koirillemme ja itsellemme.