Töistä tullessa pennut oli tässä vireessä:

Tuntui siltä, että elinpiiriä oli laajennettava pihan ulkopuolelle. Keli oli huono. Oli kylmää, koleaa ja sumuista. Onneksi on WINTTI!!! Sinne siis. Femmakin pääsi mukaan.

Autoilu meni hienosti. Äitikoira matkusti Kengurun toisessa häkissä ja pennut toisessa. Hiljaista oli, mutta välillä pieni inahdus kuului sen merkiksi, että joku tarvitsi mahalleen paremmin tilaa. Ei vinkumista, vonkumista eikä riehumista. Kun auton ovi avattiin, kuusi paria pieniä pennunsilmiä tapitti tomerasti häkistä. Kuskasin Wintille pentuaitauksen ja pentuset saivat sylikyydin ylös.

Koska Kätyristä kaavaillaan Jolalle harrastelujatkajaa, niin pitihän sitä sitten kokeilla miten pikkuneiti äitinsä perässä putkeen vilahtaa. Vilahtihan se, vieläpä oikein tomerasti. Löysi vielä yhden hyppyesteenkin, jota ei ollut edes tarkoitus mennä. 

Jokainen pentu vuorollaan kävi juoksemassa äitinsä perässä (osa edelläkin) tuon 6-metrisen putken joka oli loivalla mutkalla. Kun Wintti tyhjeni muista treenaajista, laitoin pentuaitauksen rappusten eteen esteeksi ja laskin pennut vapaaksi. Sitten alkoi bileet!

On ne vain tomeria pieniä!

Kätyri ilmoitti yhdessä vaiheessa haluavansa pihalle tarpeilleen. Viedähän se tietenkin piti. Panta ja eka kertaa hihna kaulaan ja tuohon Tokmannin kulmalle katselemaan tulisiko se iso asia. No pienempi kyykkäys sieltä vain tuli, mutta ohi ajavat autot oli siitä vain katsomisen arvoinen asia. Sen päätteeksi saattoikin ottaa hihnan suuhun ja vetää sitä muristen. Jepjep... sellainen ensikosketus kaupungin melskeeseen. 

Femma sai mennä eka kertaa mammailun jälkeen kujapujoa, putkea ja 10 senttisiä hyppyjä. Kaasua oli ja painetta kattilassa. Siitä ihan näki, että "hei, mähän taas ELÄN!"