Risto Reipas
18.5. - 21.5.2011

"... Taatusti hän kuulee. Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa. Ehkä hän nyt on onnellinen, ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan jäädä meidän elämään pysyvästi. Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita, vain läpikulkumatkalla. Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin kuin muut. Heidän ei tarvitse vitkutella täällä sataa vuotta saadakseen kaiken kuntoon. He hoitavat hommansa tosi nopeasti. Jotkut vain ikään kuin käväisevät elämässämme antamassa meille jotakin, tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää, ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.

Hän opetti sinulle varmasti jotakin. Ehkä hän opetti sinua rakastamaan, antamaan ja välittämään. Se oli hänen lahjansa sinulle. Hän opetti sinulle paljon ja sitten hän lähti. Ehkä hänen ei yksinkertaisesti tarvinut viipyä pidempään. Hän antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa, mutta häneltä saamasi lahjan sinä saat pitää ikuisesti."

(Danielle Steel, Lahja)

- - -

Risto syntyi nopeasti. Niin nopeasti, etten ehtinyt oikein reagoida sen syntymään. Yhtäkkiä se vain oli siinä. Se oli räkäinen ja haukkoi henkeään, mutta tokeni kuitenkin tilastaan ja alkoi imeä. Ainakin luulin niin. Muita pentuja syntyi ja lopulta oltiin koko komppanian kanssa eläinlääkärissä ja kolme viimeistä otettiin ulos oikotietä. Risto oli pieni, mutta ponteva. Kotiin tullessamme sen napa alkoi yhtäkkiä vuotaa kovasti, mutta Jennin kanssa saatiin vuoto nopeasti hallintaan. Seuraavana päivänä selvisi, että imemisestään huolimatta Riston paino vain laski. Se oli laskenut todella paljon. Risto Reipas sai kuitenkin mahdollisuuden, sillä se oli tomeran oloinen. Puppyboosteria ja lisämaitoa... niillä saatiin paino noususuuntaan ja kaikki tuntui menevän hyvin. Ehkä se tästä, mutta alitajunta kuitenkin kävi hyrrän lailla ylikierroksilla... jotain on pielessä. Ihan varmasti on. Alitajunta oli oikeassa!

Tänään iltapäivällä se sai ensimmäisen "kohtauksensa". Se oli kuin voimakas hikka. Se oli kuitenkin muissa maailmoissa ja nipisti suunsa tiukasti kiinni. Jos sillä olisi ollut hampaat, sen ne olisivat kirskuneet kun Risto puri hampaitaan yhteen. Yritin uskotella itselleni, että vain kuvittelen kaiken tämän, mutta kun toinen vastaava kohtaus tuli, soitin välittömästi eläinlääkärillemme ja tilasin Ristolle lopullisen unen. Olin ylpeä itsestäni, että kykenin tähän. Vasta puhelun jälkeen kerroin Tapsalle, mihin ja miksi olin lähdössä. Jennille en asiasta maininnut, sillä hän oli juuri ystävänsä kanssa leikeissään. En vain voinut. Pakkasin Riston koriin ja ajoin Siikajoelle. Kolmas kohtaus tuli klinikan pihalla. Otin sitä pätkän videollekin. 

Eläinlääkärimme tutki Riston tarkoin. Sydän oli normaali. Mahdollien happivaje synnytyksessä, voimakas napavuoto, painon putoaminen ja ne kohtaukset, eipä siinä paljon pienelle voitu tehdä. Risto nukahti käsivarrelleni nopeasti. Se ei kärsinyt yhtään. Pieni elämä oli ohi nopeasti. 

Kotona kerroin Jennille mitä oli tapahtunut. Jenni otti asian ihmeen hyvin. Juttelimme hetken siitä kuinka nätisti Risto nukahti ja kuinka välttämätöntä tämä oli. Kerroin, kuinka sairas pieni oli ollut. Jenni hyväksyi asian ja halusi käydä isänsä kanssa hautaamassa Riston. Risto lepää nyt siellä missä muutkin meidän rakkaat 4-jalkaiset. 

Olisihan sitä tietenkin voinut pitkittää ja kokeilla kaikenlaisia hoitoja ja kuureja. Olisiko se kuitenkaan ollut sen arvoista? Olisiko Ristoa voinut koskaan päästää käsistään uuteen kotiin? En usko! Mikäli Riston elämä olisi syystä tai toisesta jatkunut, ei se koskaan olisi meiltä lähtenyt muualle kuin tuonne kuusen alle sukulaiskoiriensa rinnalle. En luovuttanut heti syntymän jälkeen kun ei Ristokaan luovuttanut, mutta kun sen elimistö antoi ensimerkit, annoin periksi. Oli tullut aika luovuttaa. Oli tullut aika päästää Risto sinne, missä maitoa tulee kupuun isommin taistelematta ja missä on ikuinen lämpö ja turva. Muustahan se ei vielä tiennytkään.

Ja mitä tulee muihin pentuihin ja Piikaan. Ne voivat loistavasti!