Tehtiin viime lauantaina Hannan kanssa kiekka Kemin ryhmänäyttelyyn. Olipa se lämmin päivä! Huh!

Cardit oli heti aamusta. Siinä oli hyvät ja huonot puolensa. Plussaa siitä, ettei päivä ollut vielä ehtinyt kuumimmilleen, miinusta siitä, että piti lähteä aikaisin ja olla siellä koko päivä koska Luvan arvostelu oli vasta iltapäivällä. Noh... lopulta siinä kävi niin, että joka tapauksessa me oltais oltu siellä aamusta iltaan kun Katti oli ROP. Niinno, oli se Luvakin karvattomuudestaan huolimatta mutta liikkeidensä ansiosta ROP. Vaan eipä siinä mitään hätää ollut odotella kun oli teltta varjona, jäävettä kylmälaukussa ja hyvää seuraa odottelun ajaksi. Terkut sinne susirajalle vaan ;)

Esko oli ROP-veteraani (+VSP) ja kasvattajaluokkakin oli ROP. Johan oli roppia! TuTuli sai sertin kuin myös Topi-isikoira. Unto oli PU2. Hilma-TuTulinsisko sai ERI:n ja SA:n. Ihan syystä meitä siis ilosta hymyilytti siellä. Nenä paloi auringossa, muttei onneksi sieraimien sisäpuolelta. Se olis jo ollut merkki liiasta ylpeydestä jo ja eihän me semmoseen sorruta, eihän?

Isot kehät hanskattiin niin, että mä juoksin Kattin kanssa ja Hanna Luvan. Eskon vein minä ja kasvisluokkaan saatiin schappevahvistusta Luvan syntykototiimistä. Kiitokset avusta!


Kuva: Showlink

Ja tapahtuipa sellainen hassu juttu, että sekä Katti että Luva pääsivät ryhmässä jatkoon ja sitten tapahtui vielä hassumpaa. Katti voitti sen ryhmän. Kaikkein hassuinta oli kuitenkin se, että tuloksissa seistä pöllötti viikonlopun jälkeen Eskon nimi ryhmävoittajana. Aika kätevää Eskolta. Laittaa nyt Katti hommiin ja ottaa kunnia ittelle.

BIS-kehässä vastaan tanssi komea musta isovillakoira ja kyllähän minä jo ennakolta tiesin miten siinä käy. Katti antoi sille komistukselle kyllä kirjaimellisesti tasoitusta karvanmitan edellä. Se karva suorastaan leijaili vastaan... 

Katti oli BIS2 ja sai tee-se-itse -ruusukkeen. Keskikohta oli irti. Hauskaa :D

Kotimatkalla pysähdyttiin Merihelmessä hakemassa virvoikkeita ja vilvoittautumassa. Katti otti tämän homman pikkuisen liian kirjaimellisesti. Se ei suostunut nousemaan merestä lainkaan. Karkasi vain syvemmälle ja katsoi sen näköisenä, että inhimillistettynä se olisi sanonut: "Mäpä kuulkaa kahlaan loppumatkan kotiin. Tiien reitin. Nähdään illalla. Moi!" Vesipeto mikä vesipeto, syntynyt vain koiran kuoriin...

Ensi viikonloppuna jatkuu tämä minun kummallinen kesäloma koiraNÄYTTELYharrastuksen merkeissä. Eihän tämän näin pitänyt mennä? Enhän minä koiranäyttelyitä harrasta - en ainakaan aktiivisesti. Onko helle pehmittänyt pään? Olipa miten oli, jospa tämän rupeaman jälkeen palaan järkiini ja keskityn muihin kurveihin kuin ympyrän juoksemiseen. Se on tosin helteellä kovasti paljon hikoiluttavampi laji kuin agiltykisaaminen. Agilitykisoissa olet auringossa hyvällä tuurilla muutaman minuutin jos onnistut tekemään verkat ja suoritusvuoron odottelun varjossa. Näyttelyissä seistä pönötät paahteessa ties kauanko. Hiki valuu ja teet kaikkesi saadaksesi edes koiran jonkun kukkapurkin taakse vähän varjoon. Viis omasta itsestä. Ei sitä sadesäätä tietenkään näyttelyihin toivo, mutta sellainen puolipilvinen ensi viikonlopuksi Ouluun - kiitos!