Läpäisin viime viikonloppuna kasvattajan peruskurssin. Jep! Oikein luettu. Ei missään lue, ettei sitä saisi toistamiseen käydä. Edellisen kerran läpäisin sen vuonna 1986 Oulussa, jolloin jo edesmennyt Pekka Koivikko kurssitti meitä Anttilan kulmilla jokun ravintolan alakerrassa. Siljan pikku suzukilla sinne mentiin täydellä lastilla. Voi että meillä olikin tuolloin vilpittömän mukavaa ja kurssin jälkeen oltiin niin kamalan innoissaan aiheesta.

Nykyajan kurssilaisten osalta toivoo, että kurssin anti on (ja onkin) enemmän ajatuksia ja harkintaa herättävää. Aika usein kun on niin, että paras palvelus rodulle on olla jatkamatta jollain yksilöllä sukua. Totesinkin kurssilla, että jos ihmisellä on hiemankaan itsesuojeluvaistoa, kannattaa vain ostaa niitä koiria mukavista yhdistelmistä muilta. Se on niin kovasti paljon helpompaa ja huolettomampaa. Kasvattajalle kun kasautuu oikeastaan vain velvollisuuksia... oikeuksien perään on ihan turha kitistä vaikka hoitaisi asiansa paremmin kuin kulloinkin rotujärjestön tai kennelliiton määräykset määrittelevät. Been there, done that ja jaoin kyllä kernaasti kokemuksia muiden kurssilaisten kanssa.

Oli mulla siellä kurssilla ihan töitäkin. Luennoin lauantain päätteeksi luonneasioista ja tottakai onnistuin ilmeisesti ilmaisemaan itseäni ihan päin seiniä. Onneksi maailma on niin pieni, että kuulin tästä väärinkäsityksestä mutkien kautta jo illalla ja pääsin heti sunnuntain alkajaisiksi 3D mallintamaan sanomani niin, etten jäänyt toivottavasti enää henkilöksi, joka leimasi paimennuksen eläinrääkkäykseksi. Noinhan se asia ei suinkaan mennyt. Kritisoin vain paimennuksen muuttumista muotilajiksi, jota jokaisen paimenkoirarotuisen sessen omistajan tulisi kokeilla ollakseen "rodun alkuperäisen käyttötarkoituksen" vaalija. Paimennustreenauksella ja lampaiden ajattamisella kun nyt sattuu vain olemaan isosti eroa. Paimennus lajina niillä jotka asian osaavat ja taitoa tarvitsevat on täysin ok ja vieläpä harrastuslajina upea ja vaikea. Nämä taitavat lampuriharrastajat kun osaavat ottaa huomioon tämän harrastuksen liikkuvatkin osat - siis lampaat ja niiden hyvinvoinnin...

Oman luentoni olin koonnut käymieni luonneluentojen ja muistiinpanojeni pohjalta. Sen kantavin voima oli yksinkertaisesti eläinsuojelulaki, joka jo määrittelee sen, ettemme saa tieten tahtoen tuottaa maailmaan arkoja ja yhteiskuntaan sopimattomia koiria. Eläinsuojelulain mukaan eläimelle ei saa tuottaa tarpeetonta kipua ja tuskaa. Sellainen koira, joka joutuu pelkäämään päivittäin normaalia elämää, on kyllä aika tuskainen. Henkisten kipujensa kautta se voi kokea jopa aivan fyysistäkin kipua. 

Muita kurssin luennoijia olivat Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin aluekouluttajat Erika Jylhä-Pekkala ja Katja Korhonen sekä ulkomuototuomari Jari Laakso, joka tuttuun tyyliinsä veti luennot anatomiasta ja koiranäyttelymaailmasta. Kurssilaisia oli noin 40, muutama ilmoittautunut jätti tulematta ilman, että ilmoitti tästä järjestäjille. Varsin epäkohteliasta. Mur!

- - -

Viime torstaina Tupostelin Fyran kanssa. No yhtään viisasta se ei ollut, ei sinnepäinkään vaikka kyseinen treeni oli oikein sopiva rammoille ja raskautetuille (ei... MINÄ en ole raskaana, treenikamu on). Jalka kesti illalla juoksemisen, mutta on sen jälkeen ollut kipeä. Tuo kipu on kuitenkin pientä sen henkisen voiton rinnalla. Mä elän! Mä treenasin! Treenasin ihan oikeasti!

- - -

Erkkari lähestyy. Eileen tulee 20.10. ja reissuun lähdetään seuraavana päivänä. Ducaton seurueeseen lähtevät nyt myös Ulla, Topi ja Tessu. Alkuperäiset suunnitelmat oli ilmeisesti tehty peruttaviksi, mutta onneksi asioilla on tapana järjestyä. Saako jostain sellaista vakuutusta, että suunnitelman a) ja/tai b) pissiessä, jostain saa jotain korvausta henkisestä stressistä? Jos sellainen ois, mun bonukset ois ainakin miinuksilla, sillä lähes aina tulee jotain, joka menee viime tipassa pieleen. Yksi asia, jota mä vielä kovasti jännitän, on se, miten tämä koirapoppoo saadaan oikeassa järjestyksessä ja edustavina sitten aikanaan kehään. Tiedän - ilmoitin sinne aivan liian monta koiraa! Kikkelis kokkelis... mitäs läksit...

 

Pikkumiehet on treenanneet näyttelyhihnassa oloa kahdesti. Liikkuminen menee ajoittain jopa kelvollisesti. Seisomismaltti on nollassa. Tartteis tehdä jotain. Pitänee ensi viikonloppuna vintteillä vai olisiko jossain mätsäreitä? Pojat ja Mint voisivat vähän harjoitella. 

Misiu jättää erkkakinkerit väliin. Se on doupattu eli lääkitty miesvaivojen vuoksi niin, ettei antidoping sääntöjen valossa kehää nyt kierrellä. Esko siis kiittää ja kuittaa ja lähtee oman akkalaumansa vartijaksi. Tuskin ottaa nokkiinsa tätä kunniaa. 

- - -

Luva on sitten virallisesti pässikoira! Jos ei nyt aivan vuosisadan, niin ainakin vuosikymmenen pässi (vaikka onkin tyttö). Se oli eilen illalla antanut nenänsä Rovaniemellä viedä ja olihan se vienyt ja vei pitkään. Neitokainen humputteli huoletonna 4,5 tuntia vieraissa pimeissä metsissä ja Riikka & co. etsi sitä paniikissa. Mä en täältä käsin voinut kuin soitella ja kysellä kuulumisia ja rauhoitella, että ei se yleensä mistään hätäänny. No ei niin ei, ei ollut hätääntynyt. Yhtäkkiä se löytyi. Juoksenteli vain Vinskiä pimeässä tietä vastaan ja moikkasi, että ai säkin oot täällä metsässä. Koitin mennä autolle, mutta onpa täällä ollut hoppusta väkeä kun ei ollut enää autoa... Tuskin otti mitään tuosta opikseen kun eihän se tainnut edes tajuta, että siinä oli mitään opiksi otettavaakaan. Autajapelasta! On se niin varsin hauska ja ihana, mutta toisinaan NIIIIN raastavan erkoinen eliö :D 

"... niinhän se on, että jokaista maailmassa,
joku toinen voi pitää omituisena;
silloin kannattaa liittyä kerhoon tähän:
meitä ei olekaan aivan vähän.
Omituisten otusten kerho,
omituisten otusten kerho... "