Siinä se on se minun reissu yhdelle kuvalle tiivistettynä. Oli raskasta, mukavaa, opettavaista, mahtavaa, erilaista ja ikimuistoista. Jokaiseen päivään mahtui paljon kokemuksia ja näkemyksiä ja nähtävää ja kuultavaa. 

Aloitin reissun tiistaina 20.9. lentelemällä Oulusta Helsingin ja Köpenhaminan kautta Birmingamiin, jossa Eileen minua oli vastassa. Sieltä jatkoimme samoilla tulilla kohti Yorkshireä ja saavuimme pimeässä muutaman mutkan, harha-ajon ja yhden peruutuskolarin jälkeen Harrogate Armsiin, jossa olimme yötä. Mahtava paikka ja koiraystävällinen palvelu. 

Keskiviikkona etsimme ja löysimme Yorkshirestä Emmerdalea ja geokätköjä. Koko Yorkshire = Emmerdale. Se henki on kaikkialla mihin vain katsookin. Varsinaisia hyvin liki oltuja paikkoja olivat alkuperäinen Emmerdalen farmi ja TV-sarjan alkutunnarista tuttu hyvin vanha rautatiesilta. 


SE silta ( *kliks* )

Keskiviikon aikana  kävimme seikkailemassa How Stean Gorgen kallioisissa luolissa ja rotkoissa Nidderdalessa ja ajelimme kanervaisten ja karujen nummien läpi ja kautta itärannikolle tapaamaan Mollie Tayloria ja hänen koiriaan. Mollie vei meidät ja ihanat naapurinsa illalliselle paikalliseen ravintolaan, joka oli kuulemma alkuperältään ikivanha pappila. Yllätin itseni olemalla "aikuinen" ja tavallisen pippuripihvin sijasta huomasin syöväni jänistä punaviinikastikkeessa. 


Nummilla

Yön olimme Fileyssä viihtyisässä bed and brekfast -paikassa ja aamulla kurvasimme Mollien kyytille ja kiertelimme muutaman tunnin rannikolla. Nähtyä tuli mm. Scarborough, Ravenscar ja Robin Hood Bay. Kamera kävi.


Eileen, Mollie, Tutti & Pud Fileyn rannalla

Palautimme Mollien takaisin kotiinsa, ratkoimme parit tietotekniset ongelmat (kyllä - Mollie on hyvin aktiivinen läppärinsä käyttäjä ja facebookistakin hänet löytää) ja starttasimme kohti länsirannikkoa ja Liverpoolia. Tämä coast to coast ajo on minulle osittain hämärän peitossa, sillä migreeninpoikanen koitti ottaa minusta otetta ja kiskoin särkylääkettä siihen malliin, että katosi se tautipahanen ja samalla myös muutama tunti tuosta päivästä. Lääkehuuruistani tokenin joku hetki ennen Liverpoolia todetakseni, että aika karuksi on teollisuus luonnon siellä hakannut. Kukkuloita oli, mutta niillä ei kasvanut puun puuta. Onneksi raiskattu maisema kuitenkin peittyi ainakin osittain heinään ja lammaslaitumiin.

Torstai-iltana saavuimme hyvissä ajoin ennen lautan lähtöä Liverpoolin satamaan. Eileen kävi etsimässä parit geo-aarteet ja minä lenkitin koiria. Yhtään emme laittaneet hanttiin kun pääsimme ajamaan ensimmäisten joukossa lauttaan ja pikaisen siistiytymisen jälkeen siirryttiin ravintolan puolelle ruokailemaan. Fish and chipsit huuhtoutuivat mukavasti alas tuopillisella olutta. Siihen se rietastelu sitten jäikin ja uni korjasi väsyneet ennen kuin laiva edes ehti liikahtaa tahi yksikään kuvitteellinen lammas hypätä aidan yli. Aamulla heräsimme juuri ja juuri ehtiäksemme aamukahville kahvilaan ennen kuin laiva rantautui Belfastin satamaan.

Perjantainen corginäyttely järjestettiin samoissa tiloissa, jossa viikonlopun aikana olisi iso kaikkien rotujen näyttely. Perjantain näyttelyllä oli championship-oikeudet, joka tarkoitti sertien jakamista molemmissa corgiroduissa. Kaikkien rotujen näyttelyssä oli sitten sunnuntaina sertit jaossa vain pemuille. Tämä tuplanäyttelymahdollisuus olikin houkutellut ennen kaikkea pemuja liikkeelle. Ilmoittautumismäärä perjantain erikoisnäyttelyyn oli 70 pemua ja vajaa 20 cardia. Tuomarina oli meille suomalaisille hyvin tuttu kasvo Leif-Herman Wilberg Norjasta. Minä sain oikein ystävällisen vastaanoton sikäläisiltä tuttaviltani ja täytyypä myöntää, että hieman huvitti se "oletko se tosiaan SÄ ja TÄÄLLÄ" ilme, joka aina ensin kasvoilta paistoi. Hauskaa! Meidän sinne meno oli pysynyt loistavasti salassa :D

Ensin arvosteltiin pemut. Mun kaksi suurinta suosikkia tulivat meidän Mikin isän kasvattajien "leiristä". Narttujen res-CC voittaja, upeasti liikkunut Craigycor Viva La Diva oli jotain yyberkaunista ja saman poppoon vauveli Craigycr Cup Cake taas oli vain yksinkertaisesti liian söpö. 

Cardeissa oli joitain poisjääntejä. Uroksia oli kehässä vain kolme ja niistä kaksi oli meidän autokuntaa. Sertivoitto meni pentuluokassa Pudin kanssa kisanneelle Twinan The Word Is Kermanille ja kun kisattiin res-CC:stä, Eileen oli 10-vuotiaan Fangin remmissä ja minä juoksin Pudin kanssa kovaa (fakta: se koira osaa sitten liikkua!) Pud veti pidemmän korren.

Nartuissa Tutti-Pudinsisko oli kokonaan minun käsissäni. Se on oikein hieno nartunalku, lupaava, terverakenteinen ja tasapainoisesti liikkuva. Jo ennalta uskoin Leifin pitävän siitä ja en minä kovasti väärässä ollut. Se voitti ensin luokkansa ja lopulta se oli paras narttu saaden ensimmäisen sertinsä. Rotunsa parasta valitessa tuomari kertoi pitävänsä enemmän voittaneen uroksen päästä ja taas vastaavasti enemmän Tuttin kropasta. Pää, siis se uros, vei voiton rodussa. Tutti oli VSP.

Näyttelyn jälkeen meillä oli tovi aikaa tapettavana ennen lautan lähtöä takaisin Liverpooliin. Käytimme tuon ajan ulkoiluttamalla ensin kaikessa rauhassa koiria näyttelyalueen läheisyydessä. Siellä Tuttin ja Pudin kanssa kuljeskellessani näin, ettei se talkoohenki taida olla tuollakaan mitenkään sen aktiivisempaa kuin täälläkään - jos ei jopa heikommassa hapessa. Näin kuinka yksi mies toi urheilukentälle agilityesteet, merkkasi kentän, kasasi esteet, pystytti toimitsijateltan jne jne. Aika tomerasti se rata sinne nousi vaikka mies oli siellä ihan keskenänsä. Melkein menin avuksi :D

Lautalle mennessämme otimme hieman kiertoajelua Belfastin kaduilla ja vähän laitamillakin. Osittain ihan tietoisesti, osittain hieman teknologian pettäessäkin. Lopulta kuitenkin löydettiin sinne lauttarantaan ja tunnin odottelun jälkeen päästiin ajamaan lautalle. Nälkä meillä ei enää ollut, mutta yhdet oluset kävimme juomassa ja taas uni voitti ennen kuin laiva hievahtikaan satamasta. Tänä yönä en kuitenkaan nukkunut umpiunessa, vaan heräsin noin kolmen aikaan kun laiva meni ylös ja alas pituus- ja poikkisuuntaan. Oli aika kova merenkäynti, mutta ihme kyllä se ei tehnyt edes heikkoa. Keinuttipa vain takaisin vielä parempaan uneen. Aamusella herättiin yli 8 tunnin unien jälkeen virkkuina aamukahville ja autoon odottelemaan laivasta ulosajoa.

Lauantaina meillä oli aika kiirus, sillä meidän tuli suoriutua Liverpoolista rivakasti Coventryyn CWCA:n erikoisnnäyttelypaikalle aikataulussa mitä aikaisemmin sen parempi. Meillä oli kyydissä näyttelyluettelot, sihteerien ja tuomareiden paperiasiat, arpajaispalkintoja ja myyntituotteita. Eihän se tietenkään mennyt niin kuin Stromsössä...

... tekniikka petti. Eileenin "sihteeri" oli vanhuuttaan tallentanut itseensä hieman erilaiset näkemykset kartoista kun olisimme halunneet. Ei aivan suoraviivaista ollut meidän eteneminen ja aikataulu pissi hieman. Ehdimme kuitenkin sinne "siniseen halliin" riittävän ajoissa ja siltä isolta paniikilta vältyttiin. Näyttely pääsi alkamaan ajallaan. Minulla oli tehtävänä koirien kuvaus ja Tuttin esittäminen. 

Tuomarina oli rodun grand-old-man, Joseter-cardeistaan maailmankuulu Peter Clifton, mies täynnä tiukkojakin mielipiteitä ja näkemyksiä, mutta jokaisen takana on vankka näkemys ja kokemus. Kunnioitusta herättävä tuttavuus siis kaikin puolin. Meillä täällä kotonahan on noita "Joseter-viritelmiä" useampi kun Misiun isä on J. Oban, Buttercupin isä J. Grassanmore ja emänsäkin taustat liki silkkaa Joseteria. Ellan isä on J. Doublewood ja TuTu tietenkin Buttercupin tyttärenä kuuluu samaan sukuun, puhumattakaan noista pikkupojista Kustista ja Marskista, joissa yhdistyy sekä J. Oban että J. Grassanmore. Hei... takaisin näyttelyyn Jossu - sukuselvitykset kettään kiinnosta!

Voi olla, että kirjoitan paremman kuvauksen näyttelyn kulusta jos ehdin, jaksan tahi viitsin. Jokaisesta osallistujasta on vähintään yksi kuva, osasta useampikin. Vuosittaiset kuvagalleriat Cruftsista varmaan kiinnostavat rodun harrastajia (luulisi ainakin kiinnostavan), mutta kokonaan toinen juttu on kuinka monena vuonna vielä jaksan näitä kuvagallerioita ylläpitää ja toisten iloksi tehdä. Ei ihan nopeaa hommaa ole käydä toistatuhatta näyttelykuvaa läpi ja etsiä niihin nimet. Jonkinlainen kuvagalleria on tästä näyttelystä jo FB:ssa kavereilleni ja kavereiden kavereille nähtävänä, mutta en minä jaksa noita kaikkia pienentää. Jääpä jotain iloa itsekkäästi vain itsellekin. Minun reissuhan se oli :D

Vaikkei tuomari ollut enää teini-ikäinen, oli hän HYVIN edellä aikaansa. Arvostelunsa hän kirjoitti päivän aikana suoraan läppärilleen ja koiralehdet saavat näin kritiikit julkaistavikseen nopeasti. Seuraavana päivänä tosin heitettiin huulta siitä, että muistikohan Peter tallentaa kertaakaan arvostelun aikana...

Voittajat saatiin valittua. BIS koira ja narttujen voittaja oli minun suuri suosikkini Kincroft Evelyn Lilydale. En tosin tiedä pidänkö siitä koirasta vai sen emännästä enemmän - kumpikin on kovasti herttaisia. Narttujen vara-CC ojennettiin klassiselle Rhiwelli Topsi Tlws:lle. Urokset voitti Cruftsissakin luokan voittanut Pemcader Belroyd Cymro, joka oli yksi päivän parhaista ja tehokkaimmista liikkujista. Res-CC:n sai tyylikäs tulipunainen Tamlin King George The First, joka on voittanut 5-vuotisen uransa aikana paljon. Pennuissa voiton vei Tutti, siis Kilvroch Enchantress ja minä. Niin - minä itte ja me yhessä oltiin BIS-pentuja. Veteraanien parhaaksi kruunattiin meidän Ellan puolisisko (sama isä, Joseter Doublewood) Thamesmere Bourbon at Gowerston, joka oli sitten niin kovasti sievä pikkumuori. Urosveteraanien voiton vei Hollannissakin naisseikkailureissulla vieraillut Eddie, Rhiwelli Ymlaen A Ni. Kasvattajaluokkien voitto meni Eileenin ryhmälle, jossa olivat Buttercupin tyttäret Betsy ja Cara sekä puolisisarukset Tutti ja Pud.

Monista maista oli laitettu palkintoja ja muistamisia tähän juhlanäyttelyyn ja luokissa jaettiin lisäpalkintoja, mutta en nähnyt mitään muuta suomalaista lahjusta kuin tuomani Cardi Can ry:n tuliaiset. Suomen lippu kyllä liehui komeassa seurassa kehän reunalla... tämähän piti ottaa ihan kohteliaisuutena. 

Piskuinen Cardi Can yhdistys muisti Good Citizen -luokan voittajaa ja Best In Show -koiraa ruusukkeella ja mitaliavaimenperällä. Good Citizen luokan voitti meidän Buttercupin Betsy tytär ja omistaja Anne oli kovasti iloinen ruusukkeestaan. Yhtä riemuissaan oli myös BIS-koiran omistaja Sheena, joka ripusti punamustan rusetin rintaansa virallisiin palkintokuviin jopa näkyvämmälle paikalle kuin se CWCA:n jättiruusukkeen. 


BIS & res-BIS

Näyttelyn päätteeksi meitä kaikkia kuvattiin käsittääkseni Dog World -lehteen. Ans kattoo nyt mistä pärstä löytyy. Tukka oli tuttuun tapaan ainakin huonosti ja paitakin roikkui päällä vähän niin ja näin. Mutta tuomari ja koira on nätisti. Mä en tiedä mihin remmiä pitelevän käteni laittaisin... mitenniinväsytti...

Näyttelyn jälkeen menimme sille tutulle punatiilihotellille, jossa niin monesti on tullut Cruftsin aikaan yövyttyä. Meitä odotti siellä hotellihuoneiden lisäksi illallinen ja illanvietto. Molemmat onnistuivat loistavasti. Ruoka oli hyvää, samoin seura. Illalla viihdytyksestä vastasi päivän tuomari, joka esitti meille mm. taikatemppuja...


Simsalabim vaan... (ei muuten onnistunut temppu)...

Sunnuntaiaamuna kokoonnuimme hotellin kokoustiloihin rotuseminaarin merkeissä. Seminaari oli enemmän kuin onnistunut. Se ansaitsee ihan oman kirjoituksensa - kai - taas sellainen viitsimikysymys. Pitää punnita se panttaako seminaarin annin itsellään vai kertooko muillekin. Ans kattoo nyt. Seminaarin vetäjinä olivat Sarah Taylor, Simon Parsons ja Peter Clifton. Sain luennosta irti paljon ja esimerkkikoirat olivat loistavat. Kaksi punaista - niin PEMU ja niin CARDI. Väri oli jokseenkin sama, mutta siihenpä se sitten jäikin. On ihan puppupuhetta, ettei punainen cardi voisi olla cardi (Kuka tuollaista muuten edes väittää? Mistä se on saanut alkunsa?). Cardi on cardi vaikka se olisi... hmmm.... PINKKI :D :D


No kumpi on kumpi?


Seminaaritodistus, joka kuulemma jokaisella rotua tosissaan kasvattavalla pitäisi olla, jotta voisi kutsua kasvatustaan termillä "professional breeding"... okei! Seuraava tilaisuus on ehkä ensi vuonna, ehkä kahden vuoden päästä, ehkä vasta viiden...

Seminaarin jälkeen ajettiin Eileenin luo. Ilta oltiin käytännössä koomassa. Kumpikin tuijotti seinää väsymyksestä turrana. Edes televisiota ei avattu. Hämärä muistikuvani on pastasta ja punkusta, mutta se, saatiinnko me kattila tahi pullo tyhjäksi on mulla hämärän peitossa. Alkoholista se muistikatkos ei johdu, mutta ehkä sillä, että nukahtaa istualleen kissa pään päälle kietoutuneena, saattaa olla jo kelvollinen syy mokomalle tiedonpuutteelle. 

Maanantaina ajatus oli lähteä koirien kanssa lenkille footpatheille. No kaunis oli päivä ja kaunis oli ajatuskin, mutta sitten minä onnistuin iskemään leikatun polven auton vetokoukkuun ja se reissu oli sitten siinä. Hypättiin lopulta autoon ja kurvattiin "alaspäin" tapaamaan Biddyä koirineen. Biddyllä on 14-vuotias rekisteröimätön "bluemerle" Jamie ja Eileenin kaksi kasvattia Seamie ja DeeDa. Kotinaan heillä on idyllinen ikivanha pihapiiri ja he kasvattavat lihakarjaa. Mietin siellä ollessani, että tällaiseen pihapiiriin cardigan kuuluu kuin nenä päähän ja kykenin jotenkin siirtämään itseni aikakoneella niihin aikoihin kun cardigan oli vielä se mistä tämä kaikki sai alkunsa - karjatilan rakki kaikkine kymmenine eri hommineen.

Maanantai-iltana silmät sesoivat taas väsymyksestä päässä. Ruokana oli lohta ja juoma vaihtui valkoiseen. Se pullo jäi kesken. Siitä olen ihan varma. Nukahdin taas istualleni ja se kissanketale kietoutui taas minun päähäni. Mikä siihenkin on mennyt kun aina aikaisemmin on karttanut minua kuin ruttoa, mutta nyt yhtäkkiä se soi minulle kunnian olla ystäväni. Kissat...


Kissa jonka nimi on Kissa eli Cat, mutta se on "my Hat"

Tiistaina Eileen kelkkoi minut takaisin Birminghamin kentälle. Reissu oli tällä erää tehty. Lennot meni hyvin ja Oulun päässäkään ei puistattanut kovasti kuin kerran vähän ennen laskeutumista. Kööpenhaminassa oli hieman kiire vaihtaa konetta, mutta Helsingissä 4+ tunnin odottelu taas vei kaiken kiireen loitolle. 

Mitäkö ostelin? En paljon mitään ja siltikin kovasti kaikkea mukavaa - tällä kertaa kuitenkin eniten ehkä vain itselleni. Kauppoihin en paljon ehtinyt, mutta sitäkin enemmän valuutta vaihtoi omistajaa CWCA:n näyttelyn hiljaisessa huutokaupassa, josta onnistuin ostamaan itselleni kaikenlaista mukavaa. Niistä suurin hankinta on vielä Englannissa ja odottelee ideaa millä se sieltä tänne saadaan. Se on kookas alkuperäinen öljyvärimaalaus 80-luvun alkupuolelta, malleina Tarakin Rowland ja Dilwel Rosalind.

 Tänään varattiin ensi keväälle lennot. Nyt Jennikin pääsee mukaan!