Laiska blogin kanssa, mutta kiireinen muuten - siinäpä se on Jossun elämä lyhykäisyydessään viime viikkojen ajalta. Orjatyövoima on pitänyt huolen koirien arjen aktivoinnista ja perustarpeista, mutta nyt sekin ilo päättyi ja koulunpenkki kutsui. Kiitos kiitos kiitos!

Kusti pääsi omaan kotiinsa Englantiin. Meidän etelän reissu sujui hyvin. Norjalainen lensi nätisti ja ennen kaikkea halvalla ja Kustin ensimmäinen lentomatka Oulu-Helsinki sujui hyvin. Valehtelisin jos väittäisin, ettei kaikki noiden päivien kokemukset siihen olisi kuitenkin vaikuttaneet, mutta hyvin se veti kaikesta uudesta kokemusmäärästään huolimatta. Maalaispojalla uni maittoi Katrin luona ensimmäisen lentopäivän jälkeen. Hyvä että akut latautuivat, sillä seuraavan päivän lento- ja maahantulosessio kesti odotettua kauemmin, kun kymmenittäin Kreetan katukissoja oli päätetty juuri samana päivänä lennättää Lontooseen. Niitä hakijoita sitten riittikin ja Kustin paperisota viivästyi. Ehdin täällä päässä jo huolestua, mutta lopulta tuli viesti, että Kusti on Eileenin käsissä - täysistä sielun ja ruumiin voimista en mene sen koettelemuksen jälkeen vannomaan... 


Kusti lentokentällä sunnuntaina
 

Kusti kuitenkin latasi akkunsa aika hyvin, sillä 3 päivää maahan saapumisensa jälkeen se osallistui ensimmäiseen näyttelyynsä ja se valittiin parhaaksi pennuksi. Samalla se sai myös ensimmäisen Junior Warrant -pisteensä (lukekaa tämä nyt vaikka niin, että se ei ollut yhdestä ensimmäinen, vaan useammasta kilpakumppanista ensimmiäinen). Kusti oli kuulemma esiintynyt kuin konkarit konsanaan. En kyllä tiedä kuinka tuo oli mahdollista, sillä veljeksistä Kusti nimenomaan oli se varsinainen vempula. Kai se on pitkän lentonsa aikana miettinyt asioita ja ohjelmoinut itseensä näyttelykoiramoodin.


Täti-Tutti & Kusti Eileenin pihalla
 

Kun Kusti oli saatu matkaan ja minut takaisin kotiin, oli tämän koiramaisen päivän multihuipentuma Fyran astutus Jupella. Tulipa siinä varsin hyvin selväksi se, miten niitä palveluskoiria astutetaan. Ensin hoidetaan hommat ja sitten vedetään hyvät tottistreenit päälle. Käsitys Jupen mukavuudesta ja selväpäisyydestä saa vain kerta kerralta enemmän vahvistusta. On se vain mukava herraskoira! Tätä kirjoittaessani tiedän jo, että tuo astutus onnistui, mutta tästä lisää sitten tuonnempana.


Fyra & Jupe
 

Sunnuntaina pakkauduttiin autoon ja suunnattiin kohti Kajaanin näyttelyä. Mukaan otettiin ihmisväen lisäksi corgikansasta Esko, TuTu, Puh ja Marski. Aamulla Kajaaniin päästyämme saimme itäisen naapurimaamme asukeilta nyrkin heilutuksella väritetyn "vinkin" siirtää autoamme 10 cm lisää oikealle, jotta mammat minkkiturkeissaan pääsevät autostaan ulos turkkien kohiintumatta. Noh... oli aika isot turkit kun se 1,60 m tuntui riittävän just ja just. Se aikaisempi 1,50 m olisi kai sitten varmaan ahdistanut todella. Siinä samalla me ostettiin yksi mopsi - ei itselle, mutta tuttavalle. Sen nimi kuultiin olevan ihan selvästi Mönjä, eikä se kuulemma ollut rohisevaa mallia. Se ääni mitä kuulimme siitä koko päivän lähtevän, oli sitten varmaan omaa pään sisäistä räkärohinaa. Kai? Kiva rekku yksilönä, mutta että itselle sellainen? Nounou.  

Näyttelypaikalla oli tiivis tunnelma ja vielä tiiviimmäksi sen tekivät meidän häkkiemme eteen parkanneet täti-ihmiset, jotka katsoivat oikeudekseen siirrellä meidän tavaroita miten halusivat. Tokihan se meidän trimmauspöytä oli heidän käytössään sen jälkeen kun olivat paiskoneet meidän harjat ja kammat siitä hiekan sekaan. Harvinaisen röyhkeää sakkia!

Tulospuolella reissu meni loistavasti. Pennuissa Puh oli ROP-pentu ja velipoika Marski VSP-pentu. Urospentujen kakkoseksi kp:lla tuli Marskin Tessu-veli. Esko sai ERI:n ja oli VSP-veteraani, mutta SA jäi saamatta turhan kaposen kropan vuoksi. Kapeutta ei suinkaan edesauta se, että Esko on mitä suurimmassa määrin "out of coat". Porukan kuningatar oli TuTu, joka voitti nartut, sai seitsemännen sertinsä ja kolmannen cacibinsa, valioitui ja oli lopulta rotunsa paras. Iltasella ryhmäkehissä se nostettiin vielä neljänneksi. Olipa hieno päivä valioitua! 

Kajaanin jälkeen mulla on aikajanalla (muuallakin kuin naamakirjassa) hieman tyhjä aukko. Sellainen arkipäivien mittainen vain, mutta hämärä muistikuva on orastavasta ja hyvin itäneestä flunssasta, joka kuitenkin koki ilmeisesti kadon kun ei lopulta petiin minua kaatanutkaan. Kunhan vain piti väsyneenä ja poissa elämästä.

Sitten tuli suvi-sunnuntai ja koitti koirien kylpyläpäivä. Kävimme tutustumassa Oulun Koirauimalaan ja kerta ei todellakaan jää viimeiseksi! Oltiin varattu kuudelle koiralle yhteinen tunnin aika ensitutustelua varten ja se riitti ihan mukavasti kun oli apukäsiä mukana koiria kastelemassa ja kuivaamassa. Meiltä mukana olivat TuTu, Misiu ja Katti - tämän talon vesipedot siis. Lisäksi polskimassa olivat Viski-aussie, Jola-mummeli ja Papu-labbis. Kyllä me kaikki kastuttiinkin, mutta mukavaa oli!


Katti on tosissaan!
 


TuTu veti kurvit uimalaukkaa.
 


Ja Misu nyt vain oli oma symppis itsensä. Kiitti uittajankin oikein kohteliaasti!

Kyseinen paikka saa meistä kyllä ihan kanta-asiakkaita. Misiu onkin tämän talon onnekkain, kun pääsee sinne jo nyt tulevana lauantaina taas polskimaan Seppo-doggi kaverina. Saapa nähdä pysyykö pappakoira liitoksissaan tästä riemusta.

Uimasilla olon ilo vaihtui maanantaina isoksi huoleksi kun selvisi, että Fyra on loukannut itsensä jossain tuolla pihalla ja huolella. Sillä on kirsussa haava ja se ei maanantaina kyennyt oikein kääntämään itseään oikealle. Yöllä tilanne paheni niin, että sen ulvahdukset jo valvottivat. Aina kun se vaihtoi paikkaa, sitä sattui. Motorisia oireita ei ollut. Sain sille tiistaina töistä tullessani kipulääkettä klinikalta, mutta jätin sen antamatta kun Fyra oli mielestäni parempi ja kivuttomampi. Suunnittelin, että annan sen ainokaisen annoksen sitten yötä vasten jotta saadaan nukkua paremmin kuin edeltävä yö. Tässä vaiheessa oletusarvo oli, että se saattaa olla tiineenä, joten pitkien kipulääkityksien vuoksi pitäisi olla varovainen. No - annos jäi antamatta ja menin Vintille treeneihin. Sitten tuli Tapsalta hätäinen soitto, että Fyra on nyt tositosi kipeä ja ettei sitä saa yksin autoon. Sain Tapsalle apua (kiitti Eija, kiitti Miuku) ja Jarmolta (meidän ell) luvan tulla heti. Tutkimuksien jälkeen Fyran kipupaikka oli paikallistunut lavan lihakseen ja se olikin ollut todella kipeä piste. Kaikesta kivusta huolimatta Fyra oli kuitenkin sallinut kaikki hoitotoimenpiteet omalla positiivisella tavallaan. Fyra oli ultrattu, jotta nähtäisiin olisiko merkkejä tiineydestä jo havaittavissa ja olihan siellä. Lääkitykseksi se sai kerta-annoksen piikkinä Metacamia ja ohjeeksi, että jos ei parissa päivässä mene paremmaksi, pitää suunnata "oikealle eläinlääkärille". Tällä heitollaan meidän lääkäri tarkoitti siis lääkäriasemaa, jossa olisi laajempaa tutkimuskalustoa käytössä, mutta saattaahan tuo sanonta näin valelääkäriaikana herättää hilpeyttä. Ihan oikea lääkäri se meidän Jarmokin on, mutta resurssit nyt on Raahessa mitä on... eli niitä ei oikeastaan ole. 

Tätä kirjoittaessani Fyra voi oikein hyvin. Se ei ole tänään kiljahtanut vielä kertaakaan ainakaan meidän kuullen. Sen touhotusta katsoessa on hyvin vaikea uskoa, että se oli tiistaina niin kipeä. Jospa tämä nyt olisi ollut vain raju säikähdys. Kipulääkettä sille ei ole annettu sen Metacam-piikin jälkeen, joten meillä on vahva usko myös siihen, että vielä alullaan olevat pentusetkin voivat hyvin.

Muutakin surua meillä on ollut. Dumbo-hamsteri siirtyi viimein ajasta iäisyyteen. Olihan sitä odotettu, mutta jotenkin se surullinen mutta hellyttävä näky vanhasta pikkuhamsterista omassa pesässään rauhallisesti ikiuneen nukahtaneena vain pysäytti. Dumbo ei ollut "vain" hamsteri, se oli HAMSTERI. Se oli ihmisten hamsteri. Seurallinen ja persoonallinen pikkuotus, jonka itsevarmuus oli sellaisissa sfääreissä, että samanlaista tuskin ihan heti löytyy mistään. Kun sen otti häkistä, se kulutti ensimmäiset 30 sekuntia teatraaliseen korvantaustojensa ja kainaloidensa pesemiseen ja aloitti ympäristön tutkimisen vasta sitten. Jouluna pupujen kanssa tehdyissä kuvauksissa se alkoi hyvin tomerasti kiskoa pupusten turkeista itselleen pehmeää pesävärkkiä. Se eli kääpiöhamsteriksi pitkän elämän. Se olisi täyttänyt neljä joskus nyt keväällä... tai ainakin tuon neljä. Ihan tarkkaa syntymäaikaa emme sille tienneet. Se ikä on tuollaiselle otukselle pitkä, hyvin pitkä!

Tänään ehdin viimein tälle vuodelle ensimmäistä kertaa tupostelemaan Luvan kanssa. Ruosteet lähti raajoista heti kerralla kun vedettiin vuorollaan 5 erilaista noin 20 esteen rataa. Noista kolme taisi mennä nollana (tai ainakin sinnepäin), kahdessa tuli säätöä enemmän ja vähemmän. Muistikapasiteetti oli kyllä äärimmilleen viritettynä kun tuossa ajassa samoilla esteillä piti omaksua viisi erilaista pitkää kurvia, mutta voi ylpeys sitä iloa kun se onnistui! Luvakin oli oikein pätevä, joissain kohtaa jopa taas yllätti minut. A:n juoksukontaktithan sillä on oikeastaan liki primat, puomillakin paranivat kokoajan loppua kohden. Mitä vähemmän vahdin sitä alastuloa, sen paremmin se juoksee. Voi kun kisoissakin (sitten kun niihin taas joskus pääsee) sen malttaisi ohjata niin kuin harjoituksissa! Heikko on ihmisen mieli kun kisoissa pitää muka varmistella ja pilata koko suoritus. Tai no - mä mitään oo juurikaan viime vuonna pilaillut kun en ole kisoihin juurikaan päässyt. Ehkä koirien etu jopa! :D

Viikon päästä on yksi harrastusvuoden kohokohdista kun on Koira-Expon aika. Kennelpiirin edustajana sinne lähden ja ohjelma on jälleen kerran mielenkiintoinen. Tänä vuonna ajattelin paneutua ensisijaisesti luonnetta käsitteleviin luentoihin ja toissijaisesti sitten kaikkiin niihin muihin, jotka aikataulullisesti sopivat lukujärjestykseen.