Hyvää uutta vuotta!

Mitä ollut ja mennyt vuosi piti sisällään koirarintamalla? Mitä saatiin aikaiseksi?

Agilityrintamalla oli starttimäärässä laskettuna vaisuin vuosi pitkään aikaan. Juoksin 12 kertaa radan kisoissa ja nuo radat jakaantui kolmelle koiralle: Luvalle, Fyralle ja Kattille. Radoista 2 oli hylkyä, 2 vitosta, 3 yliaikanollaa ja 5 nollaa. Ei siis sillä saralla huonosti lainkaan. Kroppa vain petti - tai oikeammin kinttu ja syksyn kisarupeama meni sen sileän tien. Onneksi Luva sai jatkaa kisaamistaan kasvattajansa Riikan kanssa ja kun ensimmäinen kisa polvileikkauksen jälkeen koitti, seisoa napotinkin sekä Luvan että Fyran kanssa kolmosluokan starttiviivalla. Hassua! Luvahan oli vielä ykkösluokkalainen ilman yhtään nollatulosta toukokuussa. Fyran kanssa taas ei ehditty harjoitella kisaamista kakkosluokassa kuin kolme kertaa kun se loikki jokaisesta luva-nollan. On se vaan peli! Kattin kanssa ei saavutettu mitään suurta, paitsi mukavia ja ennen muuta nopeita ratoja; kolmesta startista yksi lipsahti vauhdin huumassa väärälle esteelle ja lopuissa tuli vain yksi rima alas. 

Näyttelypuolella käytiin vähän siellä sun täällä. Oltiin tavallaan aktiivisiakin ehkä jos verrataan tuohon agittamiseen, mutta ei me silti kehänkiertojen määrässä edes yritetä kilpailla niiden kanssa, jotka tykkää niissä kinkereissä kaikki viikonloput kuluttaa. Me otettiin tällainen täsmäisku -tekniikka ja jälkikäteen voi vain hämmästellä miten tehokas se olikaan. En muista viime vuodelta sellaista näyttelyreissua, jonka jälkeen olisin todennut jotta "p*sk* reissu, mutta tulipahan tehtyä". Vuoteen mahtui sadepäivää, paistepäivää ja auton hajoamista keskelle Ruotsin lappia. Omista koirista kehää kiersivät enemmän tai vähemmän TuTu, Katti, Esko, Misiu, Femma, Piika, Marski, Luva ja "hoitolaiset" Mint ja Kusti. Kasvattajaluokkia esitettiin ainakin Kajaanissa tammikuussa, Kemissä heinäkuussa ja erikoisnäyttelyssä Lohjalla lokakuussa, jossa meidän poppoo oli ROP-ryhmä. Hyvä me!

Alkuvuosi oli kotona yhtä hulinaa kun ensin helmikuussa syntyivät Femman ja Unton pennut ja sitten toukokuussa Piikan ja Topin jälkikasvu. Femman tytär Mint jäi meille kasvamaan ja odottelemaan sittemmin joulukuussa toteutunutta matkaansa uuteen kotiin Englantiin. Piikan pojat Kusti ja Marski jäivät meille myös, sillä Piikan kasvattaja Eileen kävi lokakuussa valitsemassa niistä Kustin itselleen. Kusti muuttaa Englantiin puolentoista viikon päästä. Ai mihinkö Marski menee? No ei niin mihinkään! Muut pennut löysivät mukavat, kivat ja maalaisjärjellä varustetut kodit, joissa koira on ensisijaisesti lemmikki. Terveisiä kaikille!

Omalla koirarintamalla tapahtui sen verran luonnollista poistumaa, että Nörtti-rottis muutti ajasta iäisyyteen elokuussa. Olihan se jo vanha ja ansaitsi leponsa kun takajalan kivut yltyivät hallitsemattomiksi. Tuona samana iltana meidät yllätettiin 110% kun toisen ison koiran paikkaa täyttämään meille kannettiin (joo, kirjaimellisesti kannettiin) tuo saksanhukkanen Tarmo. Luonnollisen poistuman jälkeen meille tuli siis luonnoton lisäys. No se lisäys jäi ja joskus ne hulluimmat asiat voi osoittautua jopa viisaiksi vedoiksi. Tarmo on viisas koira joka viisautensa suurimpana osoituksena osaa esittää niin tyhmää, että menemme usein sen vipuun. Se voittaa meidät keskiverrosti 6-0 nokkeluudessa, mutta kiltti se on jos arkikielellä näin koiraa kuvataan ja unohdetaan kaikki luonnetestien tai viettiteorioiden termit. Sisällä rauhallinen ja ulkona osallistuva ja aktiivinen - sellainen on meidän Tarmo.

Kesällä meille muutti kaksi uutta perheenjäsentä; leijonanharjaskanipojat Uuno ja Ossi. Jenni voisi kirjoittaa niistä romaanin, minä tyydyn toteamaan, että noin koomisen näköisiä eläimiä ei yksinkertaisesti voi olla - mutta onpa vaan.

Yhdistystoiminnassa on ollut hiljaiselovuosi ihan kirjaimellisesti. Kennelpiirin hallituksessa olen ollut ja osallistuin keväällä sen edustajana Koira-Expoon. CardiCan ry:n puheenjohtajana olen ollut kyllä ihan mitääntekemätön - paitsi  sainhan sentään aikaiseksi heinä-elokuun vaihteeseen tänne agileirin. Sitten hajosi jalka ja sen parannuttua alkoikin sellaiset työkiireet, että jälkikäteen ajateltuna on pienoinen ihme, että olen vielä järjissäni (ainakin niin kuvittelen). Aijjuu ja kiikutinhan minä CC:n ruusukkeet CWCA:n 85-vuotisjuhlanäyttelyyn Coventryyn jaettavaksi ja ne olivat siellä kovasti mieluisat tuliaiset. Onneksi muut CC:n toimijat ovat olleet kukin tahoillaan tekeviä, joten kun nämä asiat summataan, ei piskuinen yhdistys ole mitään hiljaiseloa tätä vuotta viettänyt. Olen teistä ylpeä ja teille kiitollinen! Paikallisen koirakerhon toiminnassa olin aika epäaktiivinen. Auttelin kyllä match shown järjestelyissä ja vedin omalla kentälläni kevään-kesän-syksyn yhtä agilityryhmää. En varmasti ole vuoden yhdistysaktiivi, mutta en sentään ihan mitääntekemättömänä ole istunut. Toisaalta - enpä liioin ole yhdistykseltä ollut mitään tänä vuonna vaatimassakaan :D Taidan siis jäädä kovasti vaakakupissa sille antajapuolelle. Ehkä huilaustarpeen aiheutti edellisvuoden ryhmänäyttelypakertaminen, joka vei tunteja niin paljon, etten niitä koskaan kehdannut talkoopistelistalle edes laittaa. 

Vuosi vaihtui viime yönä, mutta mihin suunnataan nyt katseet?

Agilityn osalta eteen tulee Luvan ja Fyran osalta perheenlisäystauko. Fyran osalta se tauko alkoi toissapäivänä juoksun muodossa ja astutuksen onnistuessa se tulee kestämään aina tuonne alkukesään saakka. Luvan juoksun alkua odotellaan ja jahka se alkaa, se menee Riikalle kunnes a) palautuu meille äitihommien loputtua tai b) jos se jää tyhjäksi. Toivomme tietenkin vaihtoehtoa a. Corgilityä siis tauon ajaksi tiedossa. Femma voisi hilpaista jonkun kisan kun kevät koittaa ja hallit lämpenee tai kisat muuttavat kokonaan ulos. En tahdo niin pientä koiraa hypyttää kylmissä maneeseissa raskaalla hiekkapohjalla. Piste! Kattin agiura keskittynee vain pieneen kevätreeniin, ehkä muutamaan kisaan kevään korvilla, mutta senkään aktiivista kisauraa tälle vuodelle on turha odotella, sillä alkukesään sijoittuvasta juoksusta haaveillaan niitä pentusia. TuTu... no jospa se juoksisi ensimmäiset viralliset kisansa tänä vuonna jossain joskus. Ei olisi paljosta kiinni sen kynnyksen ylittäminen. Tarmo opiskelee ohjausta ja sille olen päättänyt opettaa pysäytyskontaktit 2-2. Kerta se on ensimmäinenkin, terv. juoksukontakteihin hurahtanut.

Näyttelyrintamalla jatketaan samalla vaatimattomalla tahdilla määrän suhteen. Tällä hetkellä ohjelmassa näyttää olevan vain Kajaani ja ehkä helmikuussa Tornion ryhmis. Maaliskuussa esitän Mintin Cruftsissa Englannissa. Pari ulkomaan keikkaa omien koirien kanssa on suunnitelmissa, mutta ne tullaan tekemään ennemminkin lomailumielessä kuin näyttelymatkana. Toiveena olisi jos vuoden loppuessa ainakin TuTu ja Piika olisivat etuliitteellä FI MVA ja eiköhän se perheen parissa bunkkaava Jola-muorikin sitä viimeistä sertiään vajaa 12-vuoden iästään huolimatta yritä. Tulihan ne eka ja toka serti yli 11-vuotiaina kun muun aktiiviuran jälkeen oli aikaa koiranäyttelyharrastukselle. Niin ja tuo Marski-poikanen, se tulee varmaan kiertämään kehissä ringin tai pari.

Tokottelun saralla olenkin jo kehunut aktivoituneeni. Tarmolle tavoitteena BH-koe kun ikä riittää ja mistä sitä tietää vaikka toko-kokeetkin laittaisi ohjelmaan. Tarmolla tuskin on sitä mitään vastaan, mutta ongelmahan on minun korvien välissä. Tuolle peikolle pitäisi tehdä jotain ja pian. Ei kai se sieltä poistu muuta kun kisaamalla, mutta kun argh... no - katsotaan! Tutu olisi myös aika hyvällä pohjalla perusteiden osalta. Se on myös kovasti tekevä ja nokkela ja sen seuraaminen on herkullisen näyttävää, joten jospa jospa...

Pentuasioita sivusin jo hieman, mutta tarkemmin...

Fyra tosiaan pitkän jossittelun ja siirtelyn jälkeen on siinä tilanteessa, että nyt tai ei enää koskaan. Ollaan päädytty siihen, että kokeillaan saako Tapsan rottiskasvatus jatkumoa eli oikeastaan Steelpaw's nimellä uuden alun. Urokseksi on valikoitunut meitä molempia miellyttävä kaikkialla herrasmiehen tavoin käyttäytyvä Big-Heeler's Yuppie, jota on katseltu sillä silmällä jo 1,5 vuotta. Minä tykästyin siihen Muhoksen ryhmänäyttelyssä kesällä 2010 ja totesin tuolloin että JOS Fyra astutettaisiin, se astutettaisiin juuri tuollaisella uroksella. Tapsa tykästyi samaan urokseen jalostustarkastettuaan sen samana kesänä Kempeleessä. Jos astutus onnistuu, pentujen syntymä ajoittuu maaliskuun puolivälin paremmalle puolelle. Jos ei onnistu, kohtalo puuttui peliin ja se oli sitten siinä se yritys. Eihän Fyra toki mikään rottweilereiden superkoira ole, mutta tiedämme sekä sen että Yuppien ominaisuudet ja taustat iloineen ja suruineen. Jos näiden kahden aikaansaama pentue tuottaa puoleksikaan yhtä positiivisesti elämään suhtautuvia ja elämässä pärjääviä rottiksia, niin ollaan jo pitkällä. 

Kattilla oli juoksu joulukuussa. Seuraava tulee joskus kesäkuun tietämissä ja sitten olisi tarkoitus tehdä keikka Kentsulaan. Sen loppuvuosi meneekin sitten toivottavasti pentuja hoidellessa ja pennuista palautuessa. Jos Femman juoksu syksyllä ajoittuu sopivasti niin, ettei meillä ole kahta pentuetta yhtäaikaa tiedossa, kokeillaan ehkä sen astutusta. Jos taas sitä pitää siirtää kovasti ensi vuoden puolelle, unohdamme ajatuksen ja Femma saa alkaa odottelemaan veteraanivuosia. Aikamala! Onko sekin jo sen ikäinen? Mihin tämä aika menee?

Yhdistystoiminnan osalta vuosi tuo Kennelpiirin tehtäviä, Koira-Expon ja varmaan jotain Cardi Can -puuhastelua. Lupaan olla sekä piirin että CC:n toiminnassa mahdollisuuksieni mukaan aktiivinen ja toimia juuri telkkarista kuulemani Benazir Bhutton (*Wikipedia* auttaa jos et tiedä kuka hän oli) sanojen "olemme virassa, emme vallassa" hengessä. Nuo neljä sanaa pitää sisällään paljon viisautta ja sopivat paitsi ehdottomasti myös yhdistystoimintaan! Raahen koirakerhon parissa taidan jatkaa samalla kaavalla kuin tänäkin vuonna. Autan tarpeen tullen esim. mätsärin järjestämisessä ja vedän agiryhmää. Tämän enempään en uskalla lupautua. Jää vielä lupaukset täyttämättä.

Toivottavasti vuoden päästä samanlaista koostetta kirjoittaessani meidän koirakokoonpanossa ei ole tapahtunut katastrofaalista vajetta. Olen kuitenkin realisti ja totean, että meillä on aika iäkkäitä asukkeja. Ringa vietti juuri joulunsa nro 15, Pörrin vastaava järjestysnumero oli 13, Tottin 12 ja Misiun ja Eskon koettujen joulujen määrä on kummallakin 10. Kovan onnen Ellakin toisesta selkäoireilusta toipuessaan on jatkuvasti pelon aiheena koska se kohtalokkain sekoiluloikka koittaa. Ella kun ei vielä 8-vuoden iästään huolimatta ole tajunnut, että koirat elää neliöissä - ei kuutioissa.

Aina pitää myös muistaa se, että koskaan ei tiedä mitä murhetta eteen voi tulla. Koirat ovat niin salakavalia peittämään sairautensa, joten pommi voi tipahtaa taivaalta äkkiäkin riippumatta siitä minkä ikäinen koira on. Tapaus-Tuuti on niin kirkkaana mielessä vieläkin vaikka tuosta tulee alkuvuodesta 10 vuotta. Hieman yli 1-vuotiaan ilopillerin menettäminen muutamassa viikossa aggressiiviseen jo sikiöaikana alkunsa saaneeseen syöpämuotoon oli sellainen shokki, että sen sulattelu voi viedä vielä seuraavatkin 10 vuotta. Pitäisi osata jokainen päivä koiran kanssa arvostaa korkealle ja nauttia siitä. Tavoitteiden sijasta pitäisikin ehkä puhua haaveista ja toiveista - toiveesta suorittaa BH-koe Tarmon kanssa tai haaveesta, että Piika saa viimeisen sertinsä ja valioituu jne jne. Ne tulospuolen saavutukset kun ovat loppupelissä ihan toissijaisia kaiken sen koiran meille antaman uskollisuuden rinnalla. Jos siltä itseltään kysyttäisiin, se vaihtaisi välittömästi sertiruusukkeensa kunnon metsälenkkiin tai koulutustunnuksensa HK:n siniseen. Kilpaileminen on meidän ihmisten harrastus, ei koirien. Koirat harrastaa treenaamista, lenkkeilyä ja yhdessäoloa YHDESSÄ omistajansa kanssa.


Ringan 15. joulu