KÖH!

Tulihan se pöpöistä tympein eli koirien yskä meillekin Tornion tuliaisina. Noin viikon kuluttua näyttelystä kuulin ensimmäiset köhäisyt ja seuraavana päivänä olin jo ihan varma mistä on kyse. Näyttelyssä olleesta kolmikosta Katti ja Marski yskivät, mutta Esko oli kliinisesti terve ja on sitä edelleen. Tiesinhän minä, että koirat ovat ehtineet tartuttaa jo muun sakin, mutta siitä huolimatta tehtiin kotona erityisjärjestelyjä toiveikkaina. En tiedä oliko / onko näistä toimenpiteistä hyötyä, mutta yskijöitä tuli tässä poppoossa seuraavan viikon aikana lisää vain kolme. TuTu, Fyra ja Tarmo oireilivat, mutta muut ovat edelleen oireettomia. Toivottavasti sellaisina pysyvätkin. Tarmo kävi porukasta huonoimpana, mutta virta on nyt palannut takaisin kinttaaseen!

Harvinaisen looginen ja hyvin koodautunut tämä pöpö, sillä samassa autossa matkanneista koirista vielä kaksi muuta aloittivat köhimisen saman vuorokauden aikana kuin meilläkin. Vaikea tuo on vastustaakin, sillä koirat tartuttavat sitä jo ennen ensioireitaan. Ainoa tapa vastustaa tuota olisi pysytellä neljän seinän sisällä, sillä tuttavani sanoja lainatakseni joku sen toisi kuitenkin portin pieleen. Niinpä. Lopetan siis itseni soimaamisen ja keskityn odottelemaan sitä aikaa kun meidän koirat eivät enää ole kotipihakaranteenissa.

RÖH!

Taudin sain minäkin. Liekö tarttunut koirilta tai kyliltä - ihan sama sille - mutta taudin tukevin niska taitettiin lääkekuurilla. Reissu kevättä etsimään oli pelastettu!

CRUFTS 2012



Keskiviikko - lähtö

Iltakymmeneltä startattiin Nissanin nokka kohti Helsinkiä. Autoon pakkautui minun lisäkseni Jenni ja vanhempani. 

Torstai - perillä

Aamusella lennettiin Helsingistä Pariisiin ja juoksujalkaa sukkuloitiin terminaalista toiseen, jotta ehdittiin jatkolennolle Birminghamiin. Opittiin siinä juostessa muutama asia:
  • Ranskassa nuolet eivät osota sinne missä haluttu asia on, vaan jotensakin ehkä mahdollisesti sinnepäin tai ei sinnekään.
  • Joku siestan tapainen alkaa siellä klo 12 passintarkastuksessakin riippumatta siitä onko jonoja kaaosmaisesti tai ei.
  • Yläkertaan piirretty portti onkin alakerrassa - .pääasia hei on se, että se ylipäätään mainitaan kartassa.
  • Lentokoneelle vievään bussiin mahtuu ainakin 50% enemmän väkeä kuin mitä sinne pahimmissa painajaisissakaan on mitoitettu.
Perillä Birminghamissa oltiin iltapäivällä ja hotellille Coventryyn päästiin näppärästi bussilla. Bussia piti kyllä hieman odotella, kun aikatauluun merkittyä seuraavaa bussia ei syystä tai toisesta tullutkaan. No kerrankos tuota joku jää ruuhkiin jumiin. 

Iltasella käytiin tekemässä pikaiset juustokakku- ja vesiostokset ja tehtiin pikakatsaus punnankaupan antimiin. Varsinainen shoppailupäivä oli tiedossa perjantaina. Hotellilla ruoka maistui, vaikkakaan en koskaan aikaisemmin ole syönyt lasagnea ranskanperunoilla. Iltasella uni tuli paikallista aikaa noin kahdeksalta. Ei tarvinnut Jennille perustella nukkumaanmenoajan aikaisuutta. Sammui kuin saunalyhty!

Perjantai - some shoppings

Aamuyöllä olin aivan varma, ettei minusta ole yhtikäs mihinkään hotellihuoneen ulkopuolelle koko päivänä. Oli jysäri. Selkä huusi hoosiannaa. Olkapää oli tulessa. Niska ei edes yöpaidan kosketusta kestänyt. Hieno alku reissulle! Onneksi oli sopivat napit mukana ja heräsin paikallista aikaa jo neljältä, joten oli hyvästi aikaa lääkitä itseään ja nukkua pois tuota tuskaa. Kun parin tunnin kuluttua heräsin, oli olo jo lupaavampi ja tuhdin aamiaisen jälkeen sain päänikin tuskattomaksi. Romulat kutsuivat - oli lompakon vuoro huutaa tuskanhuutoja.

Rättikauppa Primark oli ennallaan. Näin jälkikäteen ynnättynä Jenni sai sieltä paljon kamppeita ja unohdin liki kokonaan itseni. Tuossa kaupassa saa kulumaan tunnin ja toisenkin ihan helposti. Punnankaupat olivat myös penkojaisia pahimmasta päästä ja siellä katetulla torilla oli sama tuttu kiehtova meno kuin aina ennenkin. Se yksi monikerroksinen halpavaatekauppa (siellä käyneet tietävät mitä tarkoitan) oli tyhjä. Liekö mennyt nurin koko pulju? Siihen West Orchildin sisäänkäynnin vieressä olevaan kemppariin upposi taas jokunen punta ja käsikauppalääkkeet on taas vuodeksi eteenpäin hankittuna. 

Kuuden maissa syötiin hotellilla ja Jenni sai elämänsä ensimmäisen Fish and Chips -kokemuksensa. Yrittivät tarjoilijat ehdottaa meille lasten ruokalistaa, mutta pah - kuten tarjoilijoillekin sanoin - Jenni söi reippaasti ja lautaselle jäi loppupelissä pari hernettä kavereitaan hakemaan.

Valot sammuivat huoneessamme yhdeksän maissa. Unimaa kutsui.

Lauantai - Crufts ja Working & Pastoral -ryhmät

Näyttelypaikalla kaikki oli entisellään. Kehä oli siellä missä aina ennenkin, samalla numerolla ja koirien koppirivistöt tutuissa paikoissa. Mitähän tuolla tapahtuisi jos joku neropatti jekkuillakseen vaihtaisi kehän paikan vaikka ensi vuonna? Menisikö koko systeemi sekaisin?

Mint tunsi minut ja Jennit oikein selvästi. Se oli yhtä hymyä ja muikistelua puolin ja toisin. Jo kertoi minulle ennen näyttelyä, että Mintulla on alkanut karvanlähtö, mutta onneksi turkki oli vielä siedettävässä vaiheessa. 

Lupauduin ennen Mintun kehää esittämään myös Jo'n Comfreyn. Se on ihana uros, jonka emä on meidän Piikan tytär ja isä supersuosikkini Rhodri. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Comfrey tulee vielä piipahtamaan meillä tositarkoituksella lähivuosina. Comfrey on kontaktinhakuinen, avoin, rohkea ja rento uros, jolla tuntuu olevan korvien välissä kaikki kotona. Komeakin se on - ei toki virheetön, mutta kukapa olisi. Sain mielestäni Comfreyn esiintymään oikein mallikkaasti ja luokkavoittohan sille napsahti. Mukava juttu! 



Mint oli oma ahne itsensä. Siitä ei ole juurikaan sellaisia seisomakuvia, jossa se ei possuilisi nameja käsistäni. Liikkuessaan se meni vauhdikkaasti ja kylläpä niillä liikkeillä kehtaa vauhdilla mennäkin. Oli jotenkin niin hienoa juoksuttaa ensimmäinen Cruftsissa esitetty oma kasvattini luokkavoittoon tässä rodun kotimaan ykkösnäyttelyssä, jota maailmanlaajuisestikin arvotetaan sellaisiin korkeuksiin, ettei oikeastaan ole sanoja jolla sitä kuvaisi. Nostalgiaa tuohon voittoon toi se, että esitin Mintun Ringa-muorin (Mintun emän emän emä) näyttelyhihnalla, joka taas on aikoinaan kuulunut vuonna 1986 syntyneelle Ringan emän emän emälle Big-Wood's Chatelainelle. 







Rodun arvosteli tänä vuonna Kim Vigso-Nielsen Tanskasta. Voittajat eivät olleet yllätyksiä, mutta monelle (suomalaiselle) voittajien kohdalla yllätyksenä voisi tulla sellainen seikka, että nepäs eivät olekaan mitään suuria mörssäreitä. Voitot olivat ansaittuja ja parhaaksi urokseksi ja parhaaksi nartuksi valikoituivat puolisisarukset Ch. Belroyd Pemcader Cymro ja Ch. Bymil Picture This, joka voitti vuonna 2010 rodun ja koko Pastoral-ryhmän samaisessa näyttelyssä. Näistä kahdesta uros veti ROP-kehässä pidemmän korren ja mitä oletettavimmin hyvin vetävillä ja vauhdikkailla liikkeillään.  Cymro pääsi myös ryhmäkehässä jatkoon, mutta ilmeisesti rankka päivä vei siltä terävimmän esiintymisvahvuuden ja se olisi ainakin televisioruudun välittämän kuvan mukaan ollut ennemmin jossain muualla kuin valtaisan ihmismassan edessä hurrattavana. Sijoitus jäi lopulta tulematta.

Muita suosikkikoiriani päivän aikana olivat mm:
  • Cwmteifi Rhodri, jota tällä kertaa liikkeissä esitti nopsampijalkainen pappa
  • Aina niin iloisesti esiintynyt ja esitetty Kincroft Evelyn Lilydale
  • Upea ja klassinen Joseter Ardbeg Malt, joka reilu viisi vuotta sitten voitti CWCA:n 80-vuotisjuhlanäyttelyn jota olimme katsomassa
  • Puolessa vuodessa mukavasti miehistynyt Pud, Kilvroch Reveller, Piikan pikkuveli
Monia muitakin kivoja koiria kehässä oli, mutta oli myös niitäkin, joiden kohdalla tunsi lähinnä sääliä - sääliä vuoroin koiraa itseään kohtaan (arkoja ressukoita tai epätasapainoisen rakenteen vuoksi ontuvia) tai vuoroin esittäjää kohtaan. Miksikö esittäjää? No kun tuossa maassa nämä näyttelyt ovat oikeastaan ainokainen paikka missä corgien kanssa kilpasilla ollaan, niin soisi sitten näille aktiivisille tosissaan koiriaan esille tuoville edes sellaiset koirat, joilla voisi kuvitella edes joskus pärjäävänsä. No aina ei voi voittaa, mutta ainahan voi koiran korjata photoshopilla näyttämään paremmalta... niitäkin koiria tuolla tepasteli. IRL kuvaa vain ei voi muokata vaikka kuinka tahtoisi.

Tänä vuonna en ehtinyt itse kuvata rotukehästä cardigalleriaa, mutta onneksi on olemassa pariskunta Pötsönen-Dahlström. Pötsönen tarttui kynään ja Dahlström kameraan ja näin Flinkki sai sekä tulokset että kuvat. Kiitos! 

Cardikehän jälkeen rynnin rottiskehälle. Piti taas valita seuraako uroksia vai narttuja ja nyt valinta kohdistui uroksiin. Iskin silmäni upeaan, upeasti esittettyyn mr. linjakuuteen nimeltä Mankell Russian Roulette (kuvassa alla). Se oli lopulta Open-luokan kakkonen. Silmiini (ja kameran linssin eteen) osui kehästä heti myös kaksi muuta tämän pääluokan sijoittunutta. Nämä olivat Olearia Golden Touch ja Beiderbecks Rodney. Rottiskehällä vallitsi taas tuolle näyttelylle tyypillinen hillitty käytös. Koirat toimivat kehässä iloisesti ja moitteettomasti. Esitystyylihän Englannissa poikkeaa tästä Suomeenkin leviävästä tyylistä, jossa koirat seisovat käytännössä etujaloillaan ja takaraajat on venytettynä liioitellun pitkälle taakse. Englannissa koirat esitetään edestä ja ne pummaavat makupalaa tai namia. Jos minun pitää näistä kahdesta tyylistä valita miellyttävämpi, olen ehdottomasti englantilaisen kannalla. Siinä ei räkä roisku ja remmit soi.



Rottiskehältä suuntasin ikuistamaan Mintun olemista Discover Dogs -osastoilla. Nämä ovat sellaisia "tutustu rotuun" pisteitä, joita rotujärjestöt miehittävät ja koirittavat koko nelipäiväisen näyttelyn ajan. Jokaisena päivänä osastoilla on aina ihmisiä kertomassa rodusta ja esimerkkikoiria rapsuteltavina ja hellittävinä ja sehän kyllä Mintulle passasi. Siellä se rellotti selällään maitipuoli ylöspäin rapsuteltavana kun saavuin paikalle. Hauska yhteensattuma oli, kun rapsuttelija osoittautui suomalaiseksi vuosikausia sitten englantiin muuttaneeksi. Päästiin siinä sitten jutustelemaan suomeksikin.



Rottisosastolla annan 10+ pistettä rotujärjestölle, joka oli tehnyt hyvin selvän lapun sellaisille, joiden EI kannata hankkia rottista. Rehellistä puhetta eikä mitään kaunisteltua diibadaabaa!



Lopulta meidän seurue totesi, että päivä oli pulkassa ja ryhmäkehät voisi aivan loistavasti katsoa hotellillakin. Poistuimme neljän jälkeen näyttelypaikalta hotellille syömään ja elpymään, jotta seuraavan päivän shoppailurupeama näyttelypaikalla menisi mahdollisimman kivuttomasti. 

Iltasella Pirjo ja Tiina yllättivät minut ja poksautettiin pienet kuohujuomapullot meidän hotellihuoneessa Mintun kunniaksi. Minulla poksahti parhaiten, mutta kerrotaan nyt kaikille, että se oli puhdas vahinko. Korkki ampui huoneen kattoon tuhatta ja sataa ja ääni oli kuin laukaus. Miltähän se kuulosti naapurihuoneissa? Ehken tahdo edes tietää...

Sunnuntai - runsauden paljoutta ja näytöksiä

Tuttu hälinä toivotti meidät takaisin halleille. Aloitettiin muka järjestelmällisesti neloshallin kojuista ja edettiin aika tehokkaasti puoleen väliin ykköshallin kojuja, kunnes tuli aika siirtyä isolle areenalle katsomaan kultaisten noutajien tottiskatrillia ja RAF:n sotakoiranäytöstä. 

Kultsut vetivät tuttuun tapaansa pitkän koreografian läpi. On merkillistä, miten taitavasti koreografia on laadittu, jokainen esiintyjä muistaa ohjelman ja kuinka 16 koiraa niistä jättipuitteista huolimatta onnistuu suorituksissaan yksilöinä ja yhdessä. Tokihan pieniä pummeja koirille tapahtuu, mutta nehän vain naurattavat monituhatpäistä yleisöä. Kokonaisuus on kuitenkin vuosi toisensa perään moitteeton. 



Sotakoiranäytöksessä meille esiteltiin ensimmäiseksi pommikoiran työskentelyä. Oli jotenkin niin herttaista kun täysissä sotatamineissa areenalle hiippaili tositilannetta leikkimään lauma miehiä ja yksi pieni working cockeri. Suurin osa yleisöstä taisi odottaa jotain saksanpaimenkoiraa tai vastaavaa, mutta iloinen ja tehokas pikkukoira otti kyllä yleisönsä. Näimme myös huumausaine-etsintää, jossa hyvin vilkkaasti työskennellyt springeri löydön tehtyään jähmettyi likimain suolapatsaaksi ja palkattiin tästä pallolla. Näimme myös yksittäisen hörhöilijän pidätyksen, jossa Tarmon näköinen koira vain haukkumalla piti hörhön hallinnassaan. Mellakkatilannekin sinne lavastettiin ja tämä purettiin valtavankokoisen pitkäkarvaisen sakemannin ja malinoisin avulla. Lopulta malinois pääsi vielä roikkumaan sinnikkään aseistetun jalkapallohuligaanin hihassa. Näytöksen lopuksi näimme kuinka sodassa kunniakkaasti palvelleelle Buster-koiralle myönnettiin eläkepäivät Kyproksella. Buster kruunattiin samana iltana ennen Best In Shown valintaa myös Friends For Life -voittajaksi. *kliks esittelyvideo*



Näytösten jälkeen jatkoimme kojujen kiertelyä, mutta järjestelmällisyys oli, tuli ja meni. Tehtiin sellaisia täsmäiskuja sinne sun tänne. Isä ja Jenni jossain kohtaa luovuttivatkin ja painuivat kahvioon odottelemaan. Ostoslistaa en aio tähän kirjoittaa, mutta perinteinen tauluhankinta tuli tehtyä kaksin kappalein. Nyt vain pitää tehdä reissu "aikeijaan", jotta noille tauluille saa passelit raamit. 

Kahden jälkeen suunnattiin takaisin hotellille. Kaikesta päivän kävelystä huolimatta mentiin vielä koukkaamaan puntamaailmasta juomista ja kiertelemään vähän kaupungille. Käväistiin kurkkaamassa pommitettuja raunioita ja vielä vähän vanhempia raunioita. Osallistuttiin katoliseen messuun Nokian melodioilla ja seurattiin kuinka kurre-oravia ruokitaan kädestä. Nähtiin seinälle nostettu alaston piruparka ja törmättiin pubissa istuneisiin Pirjoon ja Tiinaan, joiden seuraan sitten jäädä jämähdettiinkin. Valomerkkiin saakka ei sentään istuttu (olihan meillä Jenni mukana), mutta illan syömispuuhat hoideltiin ko. paikassa pois päiväjärjestyksestä. Pirjolle hoideltiin myös sellainen viisinkertainen pikkuylläri. 

Ilta päätettiin (Pirjo, Tiina, Jenni & minä) meidän hotellihuoneessa BIS-kehän istujaisilla. Me ois tehty BIS-kehä (ja ryhmätkin) pikkasen eritavalla kuin päivän tuomarit, mutta mepä ei onneks oltu tuomareita :D 

Maanantai - Linnaan!



Eileen haki meidät hotellilta aamusella ja kurvattiin Warwickin linnaan. Mahtava paikka! Käytiin moikkaamassa lohikäärmettä, kiipeämässä 530 porrasta linnan torniin, ihailemassa hienoja haukkoja, kotkia ja pöllöjä + riikinkukkoja ja ehkä kaikkein mieleenpainuvin elämys oli vankityrmissä tapahtunut näytelmä, jossa me turistin plantut jouduttiin mukaan tähän näyttelijöiden, multimedian ja vahanukein väritettyyn kauhunäytelmään *kliks*. Huh! Isäni sanoja lainatakseni, kamalinta asiassa oli tietää, että noita kauheuksia ja kidutuksia on oikeastikin tapahtunut. Linna sinällään oli myös hieno ja hienosti laitettu ja Madame Tussaudin vahanuket herättivät koko komeuden eloon. *kliks You Tuben esittelyvideo*





*kuvia linnareissulta*

Illalla näytin äidille vielä pari kauppaa, jotka olivat jääneet perjantaina välistä. Hyviä kauppoja... ;)

Tiistai - kotimatkalle

Oltiin hyvissä ajoin lentokentällä. Mun kameralaukkureppu pääsi tehotarkastukseen kun putkien ja kameroiden (järkkäri, pokkari + videokamera) sotku repussa oli näyttänyt läpivalaisussa kummalliselta mössöltä. Kiltin oloinen setä noukki laukustani tavaran kerrallaan ja haki laittomuuksia, joita jo lähtökohtaisesti tiesi jäävänsä ilman. Pahoitteli kovasti kuinka tämä nyt vain on tehtävä. No mikäpä siinä, saahan minun kassin uudelleen järjestellä.

Birmingham - Pariisi väli meni nopeasti. Pariisissa osattiin nyt kulkea paremmin kuin paniikkivauhdissa menomatkalla. Löydettiin oikea porttikin suoriltaan. Sitten alkoi noin neljän tunnin odottelu. Luettiin, syötiin, luettiin ja syötiin. Jenni pelasi Nintendoaan. Ruoka oli kallista - ihan liian kallista. Yli neljäkymppiä hurahti muutamaan piiraan palaseen hetkessä. Auts!

Finnairin lento lähti kohti Helsinkiä ajallaan ja kesti sen luvatut kolmisen tuntia. Helsinkiin laskeuduttiin yhdentoista jälkeen illalla ja kotimatkalle päästiin puoliltaöin. Vaihdeltiin pariin otteeseen kuskia. Jenni veti sikeitä melkein koko kotimatkan. Perillä oltiin puoli seitsemän jälkeen keskiviikkona. Keskiviikon olin likimain koomassa, mutta sain sentään kuvagallerian laitetuksi nettiin ihmisten ihmeteltäväksi. Illalla sauna maittoi!

RUPS!



Fyra - tuo huijareista hurjin - synnytti eilen kolme pentua. Ne nimettiin Terästassun Saku-Samperiksi, Damn-Dinoksi ja Pallo-Penteleeksi. Alkuraskauden ultrassa näkyneet rottiksenpoikaset ovat jossain vaiheessa imeytyneet kadoksiin. Sellaista sattuu... se siitä sitten. Äiti ja lapset voivat hyvin - tosin lapset (nuo kumimaiset vinkuvat ja niiden serkut ja kumminkaimat) on tosin erotettu äidistään. Jos meillä ei olisi tätä yskäongelmaa, olisin kernaasti ilmoittanut Fyran ehdokkaaksi adoptoimaan mahdollisia orpopentuja, mutta säästyypähän siltäkin taakalta ja auttamisen ilolta kun nämä pitkäjalat vielä aika-ajoin sanovat köh. Tapsa jatkaa "isyyslomaansa", mutta vapauden tyyppi on nyt (kuten se virallisestikin on) "talviloma". Talvi sentään vielä on totta, vaikka kevään tuloa onkin käyty kurkkaamassa.